On se plussa!

Eilinen pääsi kyllä yllättämään! Inseminaation onnistuminen on tietenkin ollut koko ajan tavoite, mutta arvioidut 10-15 %:n onnistumistodennäköisyydet ja omat hankalina pitämäni munasarjat saivat varautumaan pitkään klinikkakauteen. Vaikka tietysti mielessäni toivoin plussaa, en viimeiseen pariin päivään ollut edes miettinyt positiivisen raskaustestin mahdollisuutta. Kuukautiset tuntuivat olevan aivan nurkan takana, eikä rinnat tuntuneet erityisen aroilta tai olo muutenkaan mitenkään erilaiselta saati raskaalta.

Olin ehkä kuvitellut, että plussaviivan piirryttyä testiin alkaisin kiljua ja nauraa, mutta tulos oli niin uskomaton, että vain tuijotin ja hymyilin. Hämmästynyt virne on pysynyt kasvoilla siitä lähtien. Epätodellista! Ihanaa! Näinkö nopeasti tämä onnistui? Uskallanko edes ajatella, että tämä voi todella onnistua tästä? Olemme hyvin tietoisia siitä, kuinka alussa kaikki vielä on ja mitä kaikkea vielä pitääkään tapahtua ennen kuin solurykelmästä tulisi meidän lapsemme. Iltaa kohti uskalsimme jo lähteä miettimään, miltä tuleva vuosi ehkä näyttäisi, jos raskaus etenee onnistuneesti. Olisipa parasta! Huomasin nyt, että kun ystäväni ovat kertoneet raskausuutisistaan, en ole koskaan ymmärtänyt kysyä miltä plussan saaminen testiin tuntui. Varovaisen onnellista epäuskoa vai riemunkiljahduksia? Ehkä molempia? Tänään aamulla teimme vielä Clearbluen testin ja selvä plussahan tuo on! 

*kiljahdus* *epäusko*

Olin varannut jouluaatoksi paksun romaanin ja suklaata, mutta niin eilinen kuin tämäkin päivä on mennyt mm. googletellessa alkuraskauden oireita ja tapahtumia sekä etsiessä hyvää raskaussovellusta puhelimelle. Toisaalta oli hyvä harhauttaa ajatukset pois joulupöydän graavikaloista ja juustoista. Lataamani vau.fi-puhelinsovellus kuvaa raskausviikkoa 4+1 osuvasti: "Tuntuuko sinusta lähestulkoon mahdottomalta olla kertomatta kaikille vastaantulijoille, että olet raskaana? - - On luonnollista, että tässä vaiheessa sinun saattaa olla vaikea keskittyä mihinkään." 

Olen näemmä myös varsin suggestioherkkä, kun ennen testin tekemistä minulla oli vain selkeitä pms-oireita ja testin jälkeen oireet tuntuivatkin raskausoireilta. Tähän mennessä oireet ovat kyllä molempiin syihin sopivia: turvotusta ja lieviä alavatsan kipuja. Lisäksi minun tekee aivan jatkuvasti mieli napsia ruokaa, mikä tällaiselle laiskalle syöjälle on aivan uutta. Liekö syynä sitten raskaus vai jouluherkkujen yleinen houkuttelevuus, mutta ilolla olen santsannut niin kyläpaikoissa kuin kotijääkaapillakin. Raskauskilot, here I come!

Hyvää joulua! **

Lämmintä ja rauhallista joulua kaikille! Nauttikaa läheisitänne ja hyvästä ruoasta!

Meillä jouluaatto alkoi niin, että jonkin aikaa hereillä oltuani aloin tiedustella m1:ltä haluaisiko hän käydä vessassa. Kumpikin tiesi että tänään on klinikalta annettu testipäivä.

Testiin tuli pelkkä kontrolliviiva ja m1 ehti jo pujahtaa takaisin peiton alle mutisten jotain punaviinistä ja homejuustosta.

Katsoin itse testiä uudelleen ja noin kaksi minuuttia testin tekemisen jälkeen siihen oli ilmaantunut jotakin. Jotakin hyvin haaleaa, mutta ilmeisesti kuitenkin jotakin.

Olemme täällä tällä hetkellä hieman huuli pyöreänä. Emme uskalla vielä olla onnesta sekaisin, mutta sellainen lävitsetunkeva jännitys ja hämmennys ovat pinnassa. Voisiko se olla..?

Oireita?

www.multivu.com

Ns. piinaviikkomme ovat tällä kertaa sujuneet leppoisammin kuin edellisen inseminaation jälkeen. Klinikalta annettu testipäivämme on ylihuomenna tiistaina ja päätimme että testaamme ensimmäisen kerran vasta silloin. Emme siis ole vielä sortuneet yhteenkään hermostuksissa liian aikaisin tehtyyn raskaustestiin. Vasta kaksi iltaa olemme ääneen puhuneet mahdollisista oireista. Alamme selkeästi harjaantua!

Vaikka asiaa yrittää olla jatkuvasti ajattelematta ja vaikka siihen tällä kertaa kuin itsestään suhtautuu kärsivällisemmin ja rauhallisemmin, ei "entä jos" -ajatuksilta voi välttyä.

Olen ollut huomioivinani m1:n alavatsassa turvotusta, mutta m1 on torpannut havaintoni ilmoittamalla, että vatsassa on vain ilmaa. Eilen ja tänään m1 on tuntenut kuukautiskipuja / kuukautisia ennakoivaa kipua alavatsassa. Lisäksi hänellä on nuhaa ja välillä viluisuutta, mitkä taas voi melko helposti yhdistää muutama viikko sitten alkaneeseen flunssaan.

M1:sta tuntuu selkeästi helpommalta ajatella, että vatsan turvotus on ilmavaivoja ja paineen tunne alavatsassa kuukautisia ennakoivia tuntemuksia eikä mitään sen kummempaa. Ehkä onkin viisaampaa yrittää olla analysoimatta oireiden syytä loputtomiin. Ymmärrän tietysti myös sen, että mahdolliseen miinukseen voi olla helpompi suhtautua, jos ei elättele liikaa toiveita. Luulen, että m1 yrittää myös olla lietsomatta minun odotuksiani / toiveitani spekuloimalla oireita mahdollisimman vähän. Minä taas uteiaisuuttani silti kyselen m1:lta välillä oireista, sillä haluan jakaa tuntemuksia ja muutoin minun on hyvin vaikea tietää, miltä m1:sta omassa vartalossaan tuntuu.

Että tällaisia tunnelmia täällä.. Fyysisten oireiden lisäksi ilmassa on ollut hieman mielialavaihtelua, mutta siitä on vaikeaa sanoa onko täysin normaalia, liittyykö mahdollisiin alkamassa oleviin kuukautisiin vai kenties johonkin muuhun. Onneksi enää muutama päivä jäljellä ja sitten voimme molemmat juhlistaa joulua joko ällistyttävän onnentunteen tai maittavan kala- ja juustopitoisen jouluruoan + viinin kera.

Vol 2

Kuten edelleisestä postauksesta kävi ilmi, maanantaina m1:n käytyä ultrassa olimme niin hyvässä tilanteessa, että sopiva annos Menopur-hormonia oli löytynyt ja yksi 19mm:n rakkula oli kypsynyt. Siksi maanantaina m1 lähti klinikalta irroituspiikin saaneena. Lääkärin mukaan irroituspiikki irroittaa munarakkulan keskimäärin 36 tunnin kuluttua.

Ihmeellistä, kuinka iloiseksi ihminen voi yhdestä parin sentin rakkulasta tulla! Olin lopun työpäivää pelkkää hymyä.

Tiistaina iltapäivällä meille tehtiin inseminaatio no 2. Rakkula ei ollut vielä irronnut, mutta lääkäri kertoi, että se irtoaisi luultavasti hyvin pian.

Muutamaa tuntia myöhemmin istuessamme kotisohvalla tapahtui sama kuin viime kierrossa. Liekö sattumaa, mutta juuri ovulaation aikoihin niin viime kuin tässäkin kierrossa m1:llä alkoi selkeät flunssan oireet. Kuin yhdellä kellonlyömällä. Siinä me sitten pohdimme onko hän oikeasti vilustunut vai johtuvatko yhtäkkiä alkaneet kurkkukipu ja vilu kenties ovulaatiosta, stressin laukeamisesta vai jostain muusta. Nokkelana ja hauskana ihmisenä ehdotin, että ehkä luovuttajalla on luovuttaessa ollut flunssa.

Nyt edessä on tavallista jännempi joulunodotusaika, sillä hymyilevä lääkäri toivotti meille hyvää joulua ja antoi testipäiväksi 24.12. Voi olla, että nyt on paras keskittyä ajattelemaan enemmän vain niitä laatikoita, paketteja ja muita valmisteluja, jotta jännitys ei kävisi liian kovaksi.

Mukavaa joulunodotusta myös muille!

kallioliike.org

Menopur tuottaa tulosta

Olen nyt ottanut Menopuria 17 päivää. Navan ympärillä on useampi pieni pistosjälki, mutta muuten piikittäminen on sujunut yllättävänkin mukavasti. Joka ilta kahdeksan aikaan olen kaivanut ruiskurepertuaarini keittiönpöydälle ja kerännyt käytetyt neulat apteekkiin vietäviksi. Aamu-unisuuttani valitsin pistosajankohdaksi illan, ja siksi olenkin joutunut muutaman kerran kuljettamaan neuloja ja lääkettä ravintoloiden vessoihin. Rutiinilla niistäkin on selvitty, vaikka ruiskujen jättäminen ravintoloiden naistenhuoneisiin on tuntunut joka kerta aika erikoiselta.

Ensimmäinen ultra oli viiden päivän Menopur 75 ky -kuurin jälkeen. Munarakkuloissa ei ollut tapahtunut mitään.

Toinen ultra oli yhteensä 10 päivän lääkkenoton jälkeen. Ultrassa ei vieläkään näkynyt rakkuloissa kasvua. Kohdun limakalvo oli muutaman millin paksuuntunut, mutta rakenteeltaan vielä sellainen kuin alkukierrossa. Ultran jälkeen suurensimme Menopur-annostusta 112,5 ky:ön.

Tänään aamulla jännitin klinikalle menoa. Ajattelin, että olisi jo kiva päästä lääkekuurista seuraavaan vaiheeseen. Lisäksi jokainen hormonipistos maksaa muutaman kympin ja tähän mennessä niitä pistoksia on lähes parikymmentä. Lääkärin ensimmäinen kommentti ultrakuvasta oli "no niin, nyt on ainakin tapahtunut!". Kymmenen 75:ky:n ja seitsemän 112,5 ky:n jälkeen ultrassa näkyi useita 13 mm munarakkuloita ja yksi 19 millimetrinen. Vihdoin! Onneksi noiden monirakkulaisten munasarjojen tuottamien monien pienten rakkuloiden seasta löytyi tuo yksi johtofollikkeli. Tämä tietää sitä, että pääsemme taas yrittämään!

www.social-engineer.org

Sain heti klinikalla Pregnyl-piikin, joka irrottaa munasolun noin 30 tunnin kuluttua pistoksesta. Huomenna iltapäivällä siis toinen inseminaatio!

Kohti inseminaatiota vol. 2

Koska viime kierrossa käytetty tablettihormoni Letrozol kypsytti sen verran pienehkön rakkulan (16 mm) ja limakalvokin jäi ohuehkoksi (6 mm), toivotaan piikitettävän Menopurin tuottavan tässä kierrossa otollisempia tuloksia. Kohta on kolme ensimmäistä piikitystä jo takana päin! Olihan tuo hurjaa sekoitella kuiva-ainetta liuottimeen ja heilua kahden piikin kanssa, kunnes toisella niistä (onneksi sillä pienemmällä) piti ruiskauttaa hormoni mahamakkaraan. Eilen jouduin tekemään neulaoperaation kenttäoloissa ravintolan vessassa. Hyvinhän tuo onneksi meni, kun oli asiantuntevat tukijoukot auttamassa. 

Piikitän 75 iu:n annoksen Menopuria vatsanahkaani kiertopäivinä 5-9. Kymmenentenä kiertopäivänä eli ensi keskiviikkona on ultra, jossa katsotaan, mitä on tapahtunut ja miten jatketaan. Jos rakkula on kasvanut hyvin, irrotuspiikki Pergnylin saanee ottaa jo keskiviikkona tai torstaina. Irrotuspiikin jälkeisenä päivänä on inseminaatio. Toivottavasti tällä systeemillä saataisiin yksi tai muutama rakkula kasvamaan sopivankokoiseksi. Vaikka tästä kierrosta ei tärppäisikään, olisi tietenkin hienoa löytää jo sopiva lääke ja annos seuraavia yrityksiä varten.

Kierron alkaminen oli tietenkin inseminaation jälkeen harmittava uutinen, mutta toisaalta uuteen yritykseen orientoitumisen jälkeen tämä kierron alku on ollut selkeydessään mukava levähdyshetki: ei tarvitse odottaa ja jännittää mitään eikä tarvitse olla epätietoinen. Inseminaatiopäivän ajankohdan stressailu on vasta ensi viikon heiniä ja sitten alkaakin pikku hiljaa taas parin kolmen viikon itsetarkkailun sävyttämä ollako vai eikö olla -jännitysnäytelmä. 

KP 1

Se, ettei m1:lle ilmaantunut kuukautisia eivätkä raskaustestit näyttäneet plussaa, herätti meissä hieman huonotuulisuutta. Teimme raskaustestejä aikamme, kunnes turhaannuimme ja annoimme asian olla. Välillä testasimme taas ja turhauduimme taas.
Koska emme oikein tienneet minkä pituinen kierto m1:llä voisi olla, emme myöskään tienneet olisiko kuukautisten jo pitänyt alkaa. Oltuamme melkein viikon verran testailematta päätimme viime viikon perjantaina tehdä vielä yhden testin, joka sekin oli negatiivinen. Silti tietty epätietoisuus tilanteesta rassasi hieman.

Vaikka olemme pyrkineet henkisesti valmistautumaan siihen, ettei raskaus välttämättä onnistu ensimmäisellä, toisella tai viidennelläkään yrittämällä ja vaikka kuinka päätimme pysyä rauhallisina ja malttaa odottaa onnistumista kärsivällisinä, huomasimme inseminaatiota seuranneina viikkoina hermoilevamme - välillä enemmän, välillä vähemmän. Kuitenkin.

M1:n munasarjat pitivät meidät jännityksessä aina kp 33:lle saakka. Tietysti välillä ajatuksissa kävi, että voisiko raskaus siltikin olla totta, kun kuukautiset kerran eivät alkaneet. Välillä tunsi olevansa varma, että kuukautiset alkaisivat hyvinkin pian. Pirautimmepa jo klinikallekin pohtiessamme, että mitä tässä tiedottomuuden tilassa kannattaisi tehdä. Sieltä meille sanottiin, että kannattaa vain odotella, että kyllä ne kuukautiset sieltä vielä alkavat.

Tänään huomasimme, että ammattilaiset klinikalla olivat oikeassa. Nyt mieli on oikeastaan huojentunut. Tiedämme viettävämme kiertopäivä ykköstä ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, on meillä jo ensi viikon lopulla seuraava inseminaatio.

Tällä kertaa erona on se, että m1 piikittää *tähän sen lääkkeen nimi, jota en muista*-hormonia viiden päivän ajan ja sitten pidellään peukkuja, että rakkula kypsyisi sopivan kokoiseksi inseminaatiota varten. Se selviää luultavasti kp 10:llä, joka on ensi viikon keskiviikkona. Mikäli rakkula on siihen mennessä kypsynyt sopivasti, ottaa m1 vielä irroituspiikin ja inseminaatiota voitaisiin kokeilla mahdollisesti ensi viikon torstaina tai perjantaina.

Toinen ero tällä kertaa on toivottavasti kaksi hieman vähemmän hermoilevaa ja hermoilun takia vuoron perään tiuskivaa, vuoron perään tiuskimista pahoittelevaa naista.

Juuri nyt päällimmäisenä tunteena ei ole pettymys ensimmäisen inseminaation jälkeisestä miinuksesta vaan jostain syystä tyytyväinen ja rauhallinen olo. Tunne siitä, että kyllä se lapsi sieltä vielä tulee.

Odottelu ja testaaminen jatkuu

explodindog.com

Ei plussaa, ei menkkoja. Luulin, että tässä vaiheessa jo olisi jonkinlaisen häivähdys plussaa tikussa tai aavistus saapuvista kuukautisista. Olen tietenkin ehtinyt jo käydä tunteella ja googlella läpi kaikki mahdolliset skenaariot raskaudesta ja raskaudettomuudesta irtoamattomaan munasoluun. Kuinkahan kauan tässä pitää odotella, että tulee jonkinlainen tieto? No, pakkohan sen tiedon on jossain vaiheessa meidätkin saavuttaa. Jatkamme siis odottelua.

Ennen testiä

Tänään kolahtivat netistä tilaamani raskaustestit postilaatikkoon. Saas nähdä, päästäänkö niitä testaamaan loppuviikosta vai alkavatko menkat ennen testipäivää. Klinikalta testipäiväksi sanottiin sunnuntai, mutta saattaa olla, etten malta olla testaamatta jo päivää ennen.

Myönnän menneellä viikolla kirjoittaneeni googleen hakusanat "raskausoireet ennen plussaa" ja tarkkailleeni itseäni huomattavasti tavallista aktiivisemmin. En kuitenkaan ole erityisemmin oireita huomannut, joten ei tässä paljon auta muuta kuin odotella. Tällä viikollahan tuo joka tapauksessa selviää.

Lapsentekoprosessi on näemmä pyörinyt myös m2:n mielessä, sillä yhtenä yönä minut herätettiin unissaan puhuvan m2:n kanssa keskusteluun.

m2: Löysikö se ne?
m1: Ai mitkä? 
m2: No löysikö se lääkäri ne follikkelit?! 

Oho

Viiden päivän kuurin jälkeen olemme pitäneet peukkuja pystyssä, että rakkulat reagoisivat letrotsoliin. Mitään sivuoireita ei ole ollut. En sitten tiedä, onko se tarkoittanut tehotonta lääkeannosta vai onko sivuoireettomuus vain hyvän lääkkeen merkki. Minua neuvottiin aloittamaan ovulaatiotestit 10. kiertopäivänä eli tänään perjantaina. Malttamattomana ja alavatsan nipistelyiden takia testasin jo eilen, mutta testi ei näyttänyt ovulaatiota.

Tänään aamulla m2 herätti minut ennen töihin lähtöään ja kävin saman tien testaamassa - hymynaaman! (Clearbluen testi näyttää iloisesti tyyliini sopimatonta hymynaamaa ovulaation kohdalla.) Tämä kyllä yllätti. Olimme olettaneet, että aamupäiväisesssä ultrassa katsottaisiin, onko lääke toiminut ja oikein hyvällä onnella voisimme ensi viikolla yrittää inseminaatiota. Olimme varautuneet kuitenkin siihen, että lääkkeet eivät olisi tepsineet ja tämä kierto menisi lääkkeannoksen testaamiseen.

Soitto klinikalle, josta vastattiin, että "vaihdetaan ultra siis inseminaatioksi". Toppuuttelin puhelimessa, että ehkä rakkulat eivät ole kasvaneet tarpeeksi. Kello 11.15 makasin tutkimuspöydällä ja lääkäri etsi munarakkulaa ja mittasi limakalvon paksuutta. Seuraavaksi hän ilmoitti, että tässä on sperma, laitetaan se nyt. Olin siis tullut inseminaatioon, vaikka viimeiseen asti kuvittelin olevani vain ultrassa. Harmitti siinä toimenpidettä tehdessä, etten ollut ottanut puhelinta tutkimuspedille mukaan. Olisi pitänyt saada heti ilmoittaa m2:lle!

Ensimmäinen yritys siis lähti nyt käyntiin. Munarakkula ja kohdun limakalvo eivät olleet ihan kookkaimmasta päästä, mutta ilmeisesti riittäviä. Jos nyt ei onnistuu, niin ensi kierrolla vaihdan piikitettävään hormoniin, se ei ainakaan ohenna limakalvoa. Mutta nyt on maltettava pari viikkoa odotella. Ihan mahtavaa, että meillä on nyt oikeasti mahdollisuus tulla raskaaksi!

Ai niin mun piti ottaa tää!

thestir.cafemom.com

Koska m1 omien sanojensa mukaan haluaa "Edistää jotenkin tätä asiaa", on hän jo useamman viikon ajan popsinut kalanruoalle haisevia Prenatal Nutrients -pillereitä - "Multivitamin and mineral formula for pregnant and lactating women". Näillä raskauden kannalta tärkeitä vitamiineja sisältävillä pillereillä on kuulemma tapana aiheuttaa monille kovaa pahoinvointia ja sen takia niiden ottaminen on monilla käytännössä jäänyt vähiin, mutta m1 popsii pillereitä kuin vanha tekijä. Menin kerran vahingossa hieman kyseenalaistamaan näiden pillereiden tärkeyden ja sen, kuuluuko niitä popsia jo tässä vaiheessa, mutta sain vastaukseksi "Joo, joo - Joka paikassa sanotaan niin!", joten näin sen on sitten oltava.

Toinen jännittävä asia on se, että tanskalaiselta spermapankilta tilatut sukusolut ovat saapuneet Suomeen ja m1 aloitti torstaina syödä keltarauhashormonia. Tällä pyritään saamaan kuukautiskierto alkamaan ja kuukautisten alettua, toisena kiertopäivänä m1 aloittaa vielä yhden kuurin, jotta munarakkula saataisiin kypsymään. Tämän jälkeen, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, inseminaatiota voidaan yrittää ovulaation tapahduttua. Toisaalta, tällaisessa (pco) tapauksessa sopivaa lääkeannostusta munarakkulan kypsymiseksi voidaan joutua hakemaan useita kertoja, joten olemme valmistautuneet siihenkin, ettei inseminaatiota voida tehdä vielä ihan heti, mutta katsellaan..

Pitäisiköhän suunnata dosettikaupoille?

"Luovuttajasta soittelen..."

www.thefunctionkey.com

Sain perjantaina m1:ltä puhelun kesken työpäiväni. Klinikalta oli soitettu ja kerrottu, että valitsemallemme luovuttajalle tehdyissä testeissä oli havaittu jotakin poikkeavaa ja tämän vuoksi ainakaan ensimmäiset spermaerät eivät soveltuisi käytettäväksi inseminaatiossa. Mikäli tämän luovuttajan sukusoluja haluttaisiin käyttää, jouduttaisiin luovutuksia ja testejä tekemään uudelleen ja tähän saattaisi kulua useita kuukausia. Klinikallakaan ei tiedetty aivan tarkkaan, mitä kokeissa oli selvinnyt, mutta jotain häikkää luovutetussa spermassa tai luovuttajan verikokeissa ilmeni.

Klinikalta kerrottiin, että voisimme vielä valita toisen luovuttajan ja saimme uudelleen listan lähimpänä toiveitamme olevista luovuttajista.

On vaikea kuvailla tuntemuksia, joita luovuttajan valitseminen muutaman kriteerin perusteella herättää. Välillä asiaa ajattelee lähes merkityksettömänä ja välillä jokaista kriteeriä pohtii tarkkaan ja pyörittelee mielessään. Olen miettinyt, johtuuko asia siitä, että luovuttaja on tässä vaiheessa jotakin konkreettista tulevaan lapseen liittyvää. Puolet lapsen geeneistä tulee tältä anonyymilta luovuttajalta, josta me kuitenkin tiedämme vain muutamat piirteet. Tämä henkilö, josta tiedän pituuden sekä silmien ja hiusten värin, pyörii mielessäni. Huomaan kuvittelevani jatkuvasti miltä hän näyttää ja ajattelen minkälaisia piirteitä tuleva lapsemme häneltä mahdollisesti perii.

Toisaalta luovuttajan ajatteleminen tuntuu turhauttavalta, sillä haluaisin keskittyä vauvaprojektissa meihin kahteen, enkä mieltää asiaa niin, että projektissamme on oleellisena läsnä joku kolmas. Toisaalta ajattelen lämmöllä henkilöä, joka on luovuttanut sukusoluja auttaakseen meidän kaltaisiamme ihmisiä. Toivon kuitenkin, että viimeistään siinä vaiheessa, kun tuleva lapsemme on jotakin muutakin, kuin pelkkä haave, vaikkapa aamupahoinvointia ja kasvavia millejä, sydänääniä ja virtsarakkoa painavia pieniä jäseniä, ajatukseni siirtyvät luovuttajasta tulevaan perheenjäseneeseemme.

Meidän piti siis pikaisesti valita uudelleen kahdesta vaihtoehdosta. Töissä avokonttorin mielenkiintoisia puolia on aina mm. se, kun joku joutuu suorittamaan jonkin kiusallisen henkilökohtaisen puhelun työkavereiden kuullen. En ollut ajatellut, että tulevan spermanluovuttajan kriteerien valitseminen sattuisi kohdalleni avokonttorissa, mutta jotenkin onnistuin selviämään tilanteesta ja ainakaan kukaan ympärillä olleista ei näyttänyt siltä, että olisi kärryillä mistä puhuttiin. Uskottelin itselleni, että tilanne kuulosti kenties uuden huonekalun tai sisustusratkaisun valitsemiselta.

Valinta ei loppujen lopuksi ollut vaikea. Uudelta luovuttajalta tilattiin meille kuusi olkea.

Siittiöt lähtisivät matkalle kohti Suomea maanantaina.

Toivottavasti valitsimme oikein ja tulevan vauvan silmien väri mätsää sohvamme kanssa.

Sperma-asiat

Vihdoin maanantaina saimme soiton biologilta, joka kertoi soittelevansa "näissä sperma-asioissa". Hän kertoi, että heiltä ei löydy listoilta sperman luovuttajaa, joka vastaisi toiveitamme (hiusten ja silmien väri, pituus, etninen alkuperä). Kuulemma tanskalaisesta pankistakaan ei välttämättä ihan helpolla löydy kriteerejämme täyttävää luovuttajaa, vaan saattaisimme joutua odottelemaan sopivan luovuttajan löytymistä. Tämä tuli meille aika yllätyksenä, sillä toiveemme eivät ole mielestämme mitenkään erikoisia. Maanantaisen puhelun jälkeen jäimme miettimään, muuttaisimmeko kriteerejämme ja lupasimme palata tällä viikolla vielä asiaan.

Tänään soittelin klinikalle kertoakseni, että voimme pituudessa ja silmien värissä kyllä joustaa, mutta muuten jäämme mieluummin odottelemaan kuin vaihtamaan muita toiveitamme. Sainkin heti kuulla, että tanskalainen pankki oli päivittänyt luovuttajalistaansa ja sieltä löytyi heti muutama meille sopiva ehdokas. Kolmesta ehdokkaasta valitsimme sitten m2:n kanssa samantien sopivimman ja varasimme kaksi optiota. Kunkin luovuttajan sukusoluja voidaan käyttää vain viiden eri naisen kohdalla ja halusimme heti varmistaa, että myöhemmin m2 tulisi raskaaksi saman luovuttajan spermalla ja lapset olisivat näin keskenään biologisesti sukua toisilleen. Olkia eli sperman kertaeriä tilasimme kuusi, niillä yritämme saada minut raskaaksi. Jos se ei riitä, tilataan lisää, ja jos tärpää aiemmin, säästetään loput toisen lapsen yrittämiseen. Tilaus tulee lokakuun alussa ja heti kun kama on klinikalla, aloitan keltarauhaskuurin menkkojen aikaansaamiseksi. 

Puhelun hoidin työpaikan kopiohuoneessa työkavereita pakoillen. Maanantaisen soiton lopussa kollega tuli huoneeseen juuri kun kerroin, millaisia silmienvärejä ja etnistä alkuperää olimme ajatelleet. Toivottavasti ei tajunnut, mistä värianalyysissa oli kyse. Tämänpäiväisten hyvien uutisten jälkeen oli kyllä vaikea palata työn pariin ja keskittyä hommiin. Me päästään yrittämään ekan kerran ehkä jo lokakuussa! Jännää! 

Puhelin soi

Klinikalta oltiin soitettu! Soitin takaisin ja kävi ilmi, että biologi oli yrittänyt tavoitella. Hän ei pystynyt juuri silloin vastaamaan puhelimeen, koska teki just vauvaa koeputkessa (luulen), joten meihin päin luvattiin olla yhteydessä. Kuljin loppupäivän puhelin kädessä ja soittoäänet täysillä, mutta soittoa ei enää tullut.

Miten tässä nyt pitäisi malttaa maanantaihin saakka, jos meillä on joku tanskalainen langan päässä!

http://footage.shutterstock.com/

Luovuttajasta ja muusta

Naisparin perheen perustamiseen liittyy ainakin muutama suurempi kysymys, joihin toivoin meidän löytävän vastauksia tai näkökulmia, jotta voisimme edetä projektissamme selkeämmin sävelin. Olen miettinyt, mitä kaikkea meidän olisi hyvä pohtia ennen klinikan ensikäyntiä. Mielessä vilisee niin paljon kysymyksiä joihin kaipaa vastauksia, vaikka kaikkiin ei varmasti ole oikeaa vastausta. Siksi koenkin tärkeäksi keskustella ja pyöritellä asioita mielessä itsekseen ja toisen kanssa useampaan kertaan. Jossakin vaiheessa palaset varmasti tuntuvat loksahelevan kohdilleen ja tiedetään selkeämmin kuinka edetä.

Yksi ensimmäisistä ratkenneista päätöksistämme oli, että m1 tulisi olemaan ensimmäisen lapsen biologinen äiti. Tähän päätökseen oli työ- ja muun elämäntilanteen kannalta suht helppo päätyä. Mm. epäsäännöllisten tai usein väliin jääneiden kuukautisten takia oletimme, että m1:n raskaaksi saattamiseen voisi mahdollisesti liittyä haasteita tai kulua hieman enemmän aikaa. Tämä oli yksi asia joka puolsi sitä, että projekti kannattaisi aloittaa hyvissä ajoin ja toisaalta pian myös sen takia, että tämän onnistuttua m2 voisi mahdollisesti olla joskus vuorossa. Emme halua lykätä lasten hankkimista enää kovin kauas, joten aloittaminen m1:sta tuntui hyvältä idealta.

Toinen suuri pohtimisen aihe on tulevan lapsen biologinen isä. Realistisia vaihtoehtoja meillä oli selkeästi kaksi: tunnettu luovuttaja eli käytännössä joku tuttumme tai anonyymi luovuttaja. Molemmissa tapauksissa inseminaatio tapahtuisi hedelmöityshoitoklinikalla, sillä se tuntui tehokkaimmalta ja turvallisimmalta vaihtoehdolta. Klinikalta saisimme varmasti vastauksia kysymyksiimme ja toisaalta apua esimerkiksi m1:n epäsäännöllisen kuukautiskierron asettamiseksi kohdilleen hedelmöitystä varten.

Luovuttajan valintaan, tunnettu tai tuntematon, liittyy myös kysymys luovuttajan roolista lapsen elämässä. Sopisiko meille vaihtoehto, jossa joku tuttumme luovuttaisi sperman ja olisi mahdollisesti mukana lapsen elämässä. Olemme kuulleet, että jotkut ovat sopineet luovuttajan tulevan lapsen elämään esimerkiksi kummisedän roolissa. Toisaalta, on niitäkin perheitä, joissa luovuttaja muodostaa lapsen kanssa selkeän isä-lapsisuhteen.

Mietin kovasti, olisiko helpompaa ja lapsen kannalta parempi, jos luovuttaja olisi joku tuttumme. Siten lapselle voisi konkreettisesti kertoa, hänen omasta alkuperästään kysellessään, kuka hänen biologinen isänsä on. Ajattelin asiaa jotenkin niin, että olen vastuussa siitä että pystyn antamaan tulevalle lapselleni tyydyttävän vastauksen hänen kysyessään biologisesta isästään. Mietin, olisiko vastauksen antaminen helpompaa, jos minulla olisi näyttää lapselle konkreettinen henkilö. Toisaalta, tuttuun luovuttajaan liittyisi sitten myös vanhemmuuden sovittavat käytännöt ja lapsen suhteet vanhempiinsa ja biologiseen isäänsä. Olisiko tuttu luovuttaja kuitenkaan yksiselitteisesti helppo tapa? Tulisiko lapsi onnellisemmaksi tietäessään kuka hänen biologinen isänsä on? Entä jos lapsi pettyisikin suhteeseensa isänsä kanssa? Mitä jos luovuttajan kanssa tulisi erimielisyyksiä lasta koskien?

Lahjasoluneuvonnan psykologi kertoi meille, että tutkimusten mukaan lapsi tarvitsee yhden tai kaksi luotettavaa ihmissuhdetta aikuisten kanssa kehittyäkseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Keskustelin m1:n kanssa aiheesta ja hän sai silmäni avautumaan uudelleen. Lapseni ei tulisi lähtökohtaisesti olemaan vailla mitään, vaikka hänen biologinen isänsä ei olisi hänen elämässään läsnä. Vaikka luovuttaja olisi tuntematon. Lapsella tulisi silti olemaan kaksi rakastavaa vanhempaa. Hänen ei tarvitsisi tuntea jäävänsä paitsi jostain, sillä hänellä olisi meidät. Toki lahjasoluilla alkaneen elämän alku on erilainen kuin lasten saamat alut yleensä, mutta sen ei tarvitse olla jotenkin osittaista tai vajaata. Ymmärsin viimein, että meidän lapsemme kokonainen perhe tulisi koostumaan, ainakin ensimmäisinä vuosina, minusta lapsesta ja vaimostani.

Vaikka meillä siis olisi ollut tuttavapiirissä luovuttamiseen suostuva ja meille kaikin puolin läheinen ja ihana mies, päädyimme siihen, että tulisimme käyttämään tuntemattoman luovuttajan soluja. Ratkaisu tuntui meistä lopulta yksinkertaisimmalta ja selkeimmältä. Lisäksi näin lapsi olisi ikään kuin meidän kahden projekti, eikä siihen kuuluisi kolmansia osapuolia tai muita mahdollisia sukulaisia eikä sovittaviksi tulevia rooleja. Tilanne olisi lapsellekin toivottavasti selkeämpi.

Lahjasoluneuvonnan psykologi puhui meille myös sosiaalisen verkoston tärkeydestä varsinkin meidäntyyppisessä perheessä. Olemme samaa mieltä siitä, että on tärkeää, että lapsellemme mudostuu myös muita tärkeitä aikuissuhteita kuin suhteensa meihin, vanhempiin. Koemme tärkeäksi myös sukulaisten ja tuttaviemme roolit lapsemme elämässä. Olen miettinyt myös sitä, että tällaisessa tilanteessa esimerkiksi kummien roolit saattavat muodostua hyvinkin tärkeiksi lapsellemme. Tiedän, että lähipiirissämme on monia lapsiystävällisiä ja avuliaita ihmisiä, jotka varmasti haluavat olla mukana rikastuttamassa lapsemme ja itsensä elämää.

Olen ylipäätään painiskellut sellaisten kysymysten kanssa, onko minulla oikeutta hankkia lasta. Onko liian itsekästä hankkia lapsi, joka ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä koskaan tule viettämään aikaa biologisen isänsä kanssa? Olemmeko me vanhempina riittävät lapselle? Tuleeko hän tuntemaan koko elämänsä, että häneltä on puuttunut jotain? Tuleeko hän hyväksymään ratkaisumme?

Usein kuulee kahden naisen tai miehen perheiden olemassaolon puolustuksena jotenkin sen tyyppisen kommentin, että eihän kaikilla lapsilla ole kahta vanhempaa tai ylipäätään vanhempia, jotka pystyisivät huolehtimaan heistä hyvin. Mikseivät siis homoseksuaalitkin soveltuisi vanhemmiksi yhtä hyvin. Koen jokseenkin loukkaavana meidän vertaamisen ja meidän olemassaolomme hyväksymisen sillä verukkeella, että joillakin toisilla on asiat toisin tai heiltä puuttuu jotakin. En ymmärrä yhteyttä näiden asioiden välillä enkä ymmärrä miksi meidän perheemme olisi jollakin tapaa hyväksyttävämpi sen vuoksi mitä joillakin muilla on tai ei ole.

Joka tapauksessa, nämä kaksi ehkä suurinta käytännönasiaa on nyt ratkaistu ja jatkamme projektiamme klinikkaa kohti, tarkoituksena saattaa m1 raskaaksi tuntemattoman luovuttajan siittiöillä.

Tuntuu uudelta, jännittävältä ja hienolta. Olen meistä ylpeä.

PCO

http://joanieandleighscakes.com/project/misc-holidays/eggs-in-a-nest-2/

Munanjohtimet ovat auki ja hormonit ovat kohdillaan, mutta epämääräinen kuukautiskiertoni sai selityksen: monirakkulaiset munasarjat. Kuulemma muuten vaikuttaa kaikki olevan ihan kunnossa.

Avuksi raskautumiseen tarvitaan hormoneja kypsyttämään munia ja mahdollisesti irrottamaan kypsyneet munasolut. Lääkäri varoitteli jo etukäteen, että monirakkulaisuuden takia riskinä on, että lisähormonilla munasoluja kehittyy liikaa ja inseminaatiota ei voi monikkoraskausriskin takia tehdä. Sellaisessa tapauksessa koeputkihedelmöitys olisi varteenotettava vaihtoehto. Mutta näitä selvitellään sitten hoidonsuunnittelukerralla ja hoidon edetessä.

Fiilikset ovat ristiriitaiset. Olen innoissani siitä, että asia taas etenee ja helpottunut siitä, että pco on hidaste, ei este raskaudelle. Ehdin jo parin hysteerisen yön aikana arvata itseni vaihdevuosiani viettäväksi mahoksi. Toisaalta pco ei tee projektiamme yhtään sen helpommaksi, eli ei tässä nyt tuuletellakaan. Mutta hyvillä mielin eteenpäin.

Pitää googletella hieman lisää tuota pco:ta. Perusidea lienee se, että munasarja ei toimi normaalisti, vaan tuottaa monia pieniä rakkuloita. Tämä sinänsä on yleistä, mutta osalla tähän liittyy sekaisin olevat hormonit / kuukautiskierto / ovulaatio. Ja silloin kyseessä on pco. Erikseen on sitten vielä pcos, jolloin kyse on syndroomasta, johon liittyy usein akne, liiallinen karvoitus ja ylipaino. Finnittömänä ja normaalikarvaisena pulkannaruna en usko kuuluvani siihen ryhmään.

Seuraavaksi tiedossa lahjasoluneuvonta eli psykologikäynti. Vastaanotolla käyneet ystävämme jo paljastivatkin muutamia psykologin kysymyksiä. Olemme siis varautuneet.

Verikokeet

Verikokeissa käyty! Ehdin jo eilen soitella hermostuksissani klinikalle ja kysellä, onko normaalia, että Primolutilla aikaansaadut menkat on onneton parin päivän kivuton puro tosi normaalin viikon infernaalisem niagaran sijaan. Kuulemma voipi olla. Verikokeisiin siis, kahdessa minuutissa olo veriputkilot täynnä ja kyynärtaipeeseen saatu laastari, joka on aina niin ikävä repäistä pois.

http://www.verbotomy.com/verbottle.php?jargonism_id=22903 

Ensimmäisiin tutkimuksiin

Kuva: http://blog.dinolingo.com/ 

En ole koskaan yhtä innokkaasti odottanut menkkojani, eikä kyllä m2:kaan. Primolut-kuuri toimi ainakin sen verran, että tänään sain soittaa klinikalle ja pyytää aikaa verikokeisiin 3.-5. kiertopäivälle. Sain ajan keskiviikolle.

Verikokeissa katsotaan S-PROL, LH, AMH ja S-FSH (prolaktiini, lutenisoiva hormoni, anti-Müller-hormoni sekä follikkelia stimuloiva hormoni, jos joku muukaan ei näitä heti hoksannut). Kilpirauhasvajaatoimintaisena TSH:ni on seurannassa ja arvot kohdillaan, joten sitä ei tarvitse tsekata. Säästän yhden putkilon verran vertani.

Kun kierto on nyt vihdoin lähtenyt käyntiin, pystyin varaamaan ajan myös ultraan. Se tehdään vähän ennen oletettua ovulaatiota, minulla 10. kp eli keskiviikkona 21.8. Samalla tehdään munatorvien aukiolotutkimus, jonka latinalaisperäistä nimeä en jaksa yrittää tähän tavata. Ohjeeksi sain ottaa gramman ibuprofeiinia tai parasetamolia, sillä tutkimus voi olla kivulias.

Kolmas aika on varattu lahjasoluneuvontaan syyskuun alkuun. Tämä psykologin tapaaminen on pakollinen kaikille lahjasukusoluja käyttäville. Sinne menemme tietenkin molemmat, muuten hoidan oman työaikatauluni lomassa muut tarkastukset, verikokeet sun muut. Inseminaatioihin - jos ja kun sellaiset on edessä - olisi tarkoitus molempien päästä.

Jännittää.
Kutkuttaa, että vihdoin asiat lähtevät etenemään. Pelottaa, että löytyykin jotain, joka estäisi raskaaksi tulemisen.

Ensikäynti

Kuva: kickstarter.com

Ratikalla keskustaaan ja loppumatka kävellen. Hissillä ylös ja klinikan aulaan. Ystävällinen ja kotoisa vastaanotto, lyhyt odottelu aulassa ja sitten lääkärin huoneeseen. Hymyilytti ja jännitti.

Olimme etukäteen täyttäneet esitietolomakkeet ja koska minun olisi tarkoitus olla ensimmäisenä raskaana, keskittyi käyntimme lähinnä minun tietojeni läpikäymiseen. Kun terveydentilani oltiin todettu hyväksi (okei, voisin syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän), siirryttiin kartoittamaan kuukautiskiertoani. Esitietolomakkeeseen olin kirjannut kiertoni pituudeksi 30-300. Jep, ei ihan osu joka kuulle. 

Tästä lähdemme siis projektia viemään eteenpäin: kuukautiskierron kartoitus. Selvää lienee, että jotain häiriötä munasolun kypsymisessä/irtoamisessa/jossain on. Tämä on ollut itsellänikin tiedossa sitten 90-luvun. Ensiksi siis sysätään kuukautiset alulle keltarauhashormonilla (Primolut 10 päivää) ja sen jälkeen mitataan alkukierron hormonit verestä (kiertopäivien 3.-5. aikana). Vähän ennen oletettua ovulaatiota (n. 9.-11. kp) on ultra, jossa tarkastetaan mm. limakalvon paksuus ja munarakkuloiden tilanne. Samalla tehdään munanjohtimien aukiolotutkimus. Verikokeista ja ultrasta saatujen tietojen jälkeen tiedetään paljon enemmän. 

Tällä hetkellä oletuksena ja toiveena on, että ovulaatio saadaan aikaiseksi lisähormoneilla ja kenties munasolun irtoamista kannustetaan myös lääkkeillä. Siitä seuraava toimenpide olisi sitten inseminaatio. Tai inseminaatiot, kunnes olisimme raskaana tai kunnes olisi aika siirtyä koeputkihedelmöitykseen. Mutta näistä kaikista sitten lisää, kun on selvää, missä kunnossa omat hormonini ja munasarjani ovat.

Ensikäyntimme kesti vajaat puoli tuntia, lääkäri oli mukava ja asiallinen ja meillä oli tilaa kysymyksille. Koska haluaisimme myöhemmin myös toisen lapsen, kyselimme mahdollisuudesta saada sama luovuttaja myös toisella kertaa. Sama luovuttaja voi olla Suomessa vain viiden eri naisen lapsilla, joten voimme varata "option" samaan luovuttajaan vaikka heti (tai käytännössä heti kun tärppää). Yleensä myös yritetettäessa raskautta tilataan olkia (=spermasatseja) noin viisi, joten jos tulisinkin raskaaksi ensiyrittämällä, voisimme käyttää jäljelle jääneitä neljää olkea myöhemmin m2:n raskauttamiseen. 

Visiitin ja lounaan jälkeen kävelimme suoraan apteekkiin ja aloitin Primolut-kuurini samantien. Oletuksena on, että kymmenen päivän kuurin jälkeen menee muutama päivä kuukautisten alkuun ja kahden viikon päästä voin varata ajan labraan ja ultraan. Lähiaikoina voimme myös varata ajan lahjasoluneuvontaan eli psykologille. 

Olo on malttamaton, mutta yllättävän rauhallinen. Luulin, että olisin lietsoutunut valtaisaan vauvakuumepaniikkiin, mutta selkeät seuraavat askelet rauhoittavan mieltä. Tuntuu, että juuri nyt meidän pitikin aloittaa tämä prosessi. 

Vauvakuume

www.thebolditalic.com

Kun kaksi toisensa ja yhteisen rakkauden löytänyttä, lapsirakasta, kolmenkymmenen tienoilla olevaa naista huomaa yhtäkkiä olevansa keskellä vakitöitä, omistusasuntoa, kihlasormuksia ja niin, molempien tikittäviä biologisia kelloja, ei ole vaikeaa arvata että jossakin vaiheessa nämä kaksi lietsovat toistensa vauvakuumeet pilviin. "Ajattele jos. Mitä jos. Entäpä jos. Katso tuota. Ihana vauva! Miten söpö! Voi jos meillä olisi. Sinusta tulisi sellainen ja sellainen äiti. Minä haluaisin että minun lapseni joskus. Minä laittaisin aina erikoisia ruokia ja sinä tekisit kotiruokaa. Minä en ainakaan jaksaisi kestovaippoja. Vauvalla olisi sinun tikkujalat ja minun itsepäinen luonteeni. Minä haluaisin.."

Olen aina tiennyt haluavani lapsia. Tai lapsen. Olen joskus miettinyt, että viimeistään suunnilleen kolmenkymmenen ikävuoden tienoilla minun olisi hyvä alkaa pohtia asiaa vakavemmin. En kuitenkaan koskaan suunnitellut kovin tarkkaan sitä, kuinka tähän tilanteeseen, konkreettiseen lasten hankkimiseen, päätyisin. Ja nyt, jotenkin siinä nyt vain on käynyt niin. Tiedän, että jaan elämäni ihmisen kanssa jota rakastan. Jonka kanssa haluan olla. Johon luotan täysin. Joka tekee minut onnelliseksi ja jonka minä haluan tehdä onnelliseksi. Ja nyt kaikki on selvää. Nyt tiedän, miten haluan asioiden menevän. Kaikeksi onneksi tämä toinen ihminen haluaa samoja asioita. Yhdessä me olemme antaneet itsellemme luvan yrittää tehdä siitä ihan oikeasti totta. On aika ottaa askel kohti äideiksi tulemista. Me haluamme yhteisen lapsen.

Koska pelkkä m1:n käsityöblogien ja vauvanvaateblogien ja m2:n Oikotien rivitalokolmioiden seuraaminen ei vielä vie meitä kuin haaveissamme eteenpäin ja koska kuitenkin tiedämme nyt olevamme halukkuuden lisäksi valmiit, olemme varanneet helsinkiläiselle hedelmöityshoitoklinikalle ensikäyntiajan. Aika on loppukesästä ja jännittäminen on alkanut. Toisaalta, nyt kun aika on varattu, on asiaa helpompi ajatella selkeästi. Nyt lapsen hankkiminen ei enää ole pelkästään haaveita siitä mitä joskus voisi olla. Nyt kun aika on varattu, asia tuntuu konkreettisemmalta.

Minä olen siis m2 ja tuo toinen on m1, aka toivottu perheen ensimmäisen hedelmöittyneen munasolun kantaja. Pitkällisten keskustelujen tuloksena pääsimme siis yhteisymmärrykseen siitä, että elämäntilanteemme huomioon ottaen toivomme ensin m1:n raskautta. M2:n vuoro on mahdollisesti joskus tulevaisuudessa.

Olemme innoissamme. Tästä se alkaa.