Eilen oli raskausajan toinen neuvolalääkärikäynti. Lääkärin ensimmäisiä kysymyksiä oli, miksi aika on varattu jo viikolle 34, kun normaalisti se on vasta viikolla 36. Tästä pääsimmekin suoraan asiaan ja kerroin terveydenhoitajan varanneen ajan meille hieman ennakkoon, sillä minulla on päivittäisiä harjoitussupistuksia ja kohdunkaula on lyhentynyt. Supistukset eivät ole läheskään aina tulleet mitenkään selkeästi rasituksen yhteydessä tai sen jälkeen, vaan myös esimerkiksi aamulla tai päivällä makoillessa. Kivuttomia ne kuitenkin ovat aina olleet ja vain kerran n. tunnin ajan säännöllisiä. Lääkäri kyseli paljon ja minulle jäi olo, että hän otti asian hoitoonsa. Aiemmin ohjeena on enemmänkin ollut "soita, jos tulee jotain", ja olen jäänyt miettimään, eikö nämä supistukset ja kohdunkaulan kypsyminen ole jo "jotain".
Kammetasseni itseäni ketterästi tutkimuspöydälle lääkäri kysyi, onko minulla käsitystä tai arvausta, miten päin lapsi kohdussa majailee. Aiemmin olen ollut melko varma, että tyyppi hengailee pää alaspäin ja selkä vasten vasenta kylkeäni. Viimeisen viikon tai parin ajan en enää olekaan ollut niin selvillä asennosta, sillä lapsen liikkeet tuntuvat aivan joka puolella: samanaikaisesti oikeassa ja vasemmassa kyljessä, välillä jotain jyskytystä kohti nivusia ja venyttelyä kylkiluiden väliin. Aiemmin on ollut helpompi erottaa potkut kyljenkääntelystä, mutta nyt koko vatsa muljahtelee liikkeiden myötä. Lääkäri kuitenkin totesi nopeasti sikiön lepäilevän samassa asennossa kuin aiemminkin. Enää ei vain ole tilaa pyöriä ja potkia kuten ennen, joten liikkeet tuntuvat erilaisilta. Pienen pää on jo varsin alhaalla, mikä on tietenkin alatiesynnytyksen kannalta hyvä, mutta saattaa kai vaikuttaa siihen, että kohdunkaula lyhenee entisestään.
Seuraavaksi sisätutkimuksessa lääkäri tarkisti tilanteen ja kaulaahan oli enää 1 cm jäljellä... Kohdunsuu oli vielä kiinni, mutta senttejä olisi saanut olla toista tai kolmattakin jäljellä. Eli jotain ne epäsäännölliset, kivuttomat supistukset ovat kuitenkin saaneet aikaiseksi. Lääkäri konsultoi heti synnytyssairaalan lääkäriä. Koska raskaus on kuitenkin jo näin pitkällä, ei enää ruveta estelemään, vaikka vauva alkaisi jo syntymään. Ohje siis oli ottaa rauhassa ja "soita sitten synnytyssairaalan, kun synnytys käynnistyy." Apua! Ei synnärille soiton pitänyt olla vielä seuraava askel! Nyt sovimme m2:n kanssa, että minä makaan lähinnä vuodelevossa seuraavat pari viikkoa, jotta pieni kasvaisi kohdussa vielä vaikkapa viikolle 37 saakka ja pysyisi siten ehkä pois keskoskaapista ainakin muutaman päivän.
Vaikka minua ei lähetettykään äitiyspoliklinikalle supistusten ja kohdunkaulan takia, sain lähetteen ja ajan perjantaiksi, sillä sf-mitta ei ole kasvanut viimeisen kuukauden aikana. Jo erikoislääkäri sanoi raskausviikolla 29 sikiön olevan pienikokoinen viikkoihin nähden, joten hyvä että asiaa tutkitaan. Olen tietenkin aika huolestunut, mutta onneksi lapsi liikkuu paljon, joten ainakaan akuuttia hätää hänellä ei luulisi olevan. Syy muuttumattomaan sf-mittaan voi olla myös se, että tyyppi on kuukauden aikana laskeutunut ja siksi kohdun korkeus ei ole kasvanut. Vatsa tuntuu kuitenkin koko ajan kasvaneen ja reilun viikon takaiseen valokuvaan verrattuna maha näyttää isommalta. Toivottavasti kyseessä on siis jonkinlainen mittausvirhe, eikä lapsella olisi mitään hätää. Onneksi aika äitiyspolille saatiin heti huomiselle, jotta ei tarvitse viikonlopun yli stressailla ja googletella kaikkia mahdollisia skenaarioita.
Nyt jääkaappi- ja vessavisiitti ja sitten takaisin Netflixin pariin ja makuuasentoon!
torstai 24. heinäkuuta 2014
tiistai 22. heinäkuuta 2014
Synnytyssairaalaan tutustuminen
Eilen
olimme tutustumassa synnytyssairaalaamme (tai siihen, johon menemme ellei se
satu olemaan liian täynnä sairaalaanlähdön aikaan). Odotimme tutustumiskäyntiä
innolla ja ainakin itse toivoin saavani hieman kattavamman käsityksen siitä,
mitä tuleman pitää sitten, kun synnytys on ovella.
On
oikeastaan huvittavaakin huomata minkälaisista asioista sitä stressaa
ajatellessa h-hetken lähestymistä. Huolenaiheinani ovat esim. se, mihin auto
sairaalan pihassa parkkeerataan, pystyykö m1 kävelemään parkkipaikalta
sairaalan ovelle vai pitääkö hänet ensin heittää erikseen ja sitten viedä auto
parkkiin, kumpi meistä pysyy rauhallisena ja kumpi hermoilee enemmän, eväät -
mihin ne laitetaan sairaalassa ja ylipäätään mitä eväitä ottaa, mitä jos ei ole
ehtinyt ostaa / tehdä eväitä, omat vaatteet - mitä laittaa päälle ja niin
edelleen. Vaikka edellämainitut ovat varmasti niitä vähiten oleellisia asioita
siinä vaiheessa kun lapsi on tulossa, ovat ne olleet viime aikoina eniten
huolta aiheuttavia asianhaaroja. Kertoo ehkä siitä kuinka paljon täällä
synnytystä jännitetään. Toisaalta, ne muut, synnytykseen liittyvät OIKEAT asiat
eivät ehkä stressaa (vielä?), koska tuntuu, että niille asioille ei oikeastaan
voi tehdä mitään. Asenne on aikalailla sellainen, että otetaan vastaan se mitä
tulee. Ja luottavainen, että kaikki menee hyvin.
Synnytyssairaalaan
tutustuminen alkoi tutustumisella synnytysosaston tarkkailutilaan, jossa
sairaalaan saapumisen jälkeen suoritetaan ensimmäiset tutkimukset ja tehdään arvio
tilanteesta. Tutustumista vetänyt kätilö kertoi mm. minkälaisia kysymyksiä
synnyttämään saapuneelle ensin tehdään, mitä tutkimushuoneessa tehdään ja miten
tutkimusten jälkeen edetään, riippuen siitä näyttääkö siltä että synnytys on
käynnistymässä vai ei. Jatkoimme kierrosta itse synnytyssaliin, jossa istuimmekin
tunnin verran kätilön esitellessä huonetta ja kertoessa mitä siellä tehdään. Kävimme
läpi kaiken lähtien siitä missä vaiheessa kannattaa soittaa sairaalaan aina
siihen, mitä tehdään kun lapsi on syntynyt. Kuulimme synnytyssalissa olevista
erilaisista laitteista, siitä että neuvolakortti on TÄRKEÄ olla jo nyt koko
ajan mukana ja varsinkin synnyttämään tullessa. Meille kerrottiin
kivunlievitysmahdollisuuksista ja siitä, miten synnytys yleensä etenee. Jopa
parkkipaikka ja parkkilipun ostaminen käytiin läpi - sekä tietysti se, mihin
eväänsä voi viedä. Kuulemma tietokoneita sun muita laitteita ei synnyttäessä
tarvita, joten esim. nettiyhteydestä ei kannata olla huolissaan. Ihan kiva,
että myös näitä vähäpätöisempiä asioita käydään läpi, jotta ne niistäkin
stressaavat saavat rauhan.
Tutustumiskierroksella
oli noin 20 ihmistä, pareja ja yksin tulleita, kaikki käsittääkseni vähintään
raskausviikolla 34. Koimme tulleen huomioonotetuiksi, sillä kätilöt puhuivat
kaiken aikaa tukihenkilöstä tai puolisosta. Ei toisesta vanhemmasta / isästä
oletusarvoisesti. Luulen ja oikeastaan tiedänkin, ettemme ole tuon sairaalan
ensimmäinen naispari ja jotenkin tieto siitä ettemme ole mikään ”ennakkotapaus”
helpottaa itseä. Vaikutti siltä, ettemme olleet minkäänlainen ”numero”.
Synnytysosastolta
tutustumiskierros jatkui sairaalan synnyttäneiden osastolle. Siellä käytiin
läpi aikaa vauvan syntymän jälkeen. Puhuimme paljon mm. imettämisestä ja siitä
kuinka sairaalassa opastetaan vauvan hoitamiseen. Sairaalassa on useita
perhehuoneita, joita voi saada ensisijaisesti ensisynnyttäjät. Toiveesta pitää
muistaa mainita hyvissä ajoin, mieluiten heti sairaalaan saavuttaessa, jos
perhehuoneen haluaa. Meille molemmille on ollut alusta saakka selvää, että
perhehuonetta toivotaan. Saa nähdä kuinka sen saamisen kanssa käy. Riippuu
tietysti kovasti siitä, miten ruuhkaisaa sairaalassa on.
Muistan
lukeneeni hiljattain, että heinäkuu on nykyään jostakin syystä
synnytyssairaaloiden kiireisintä aikaa. Meillä pieni näyttäisi vielä
pysyttelevän turvallisesti mahassa (ainakin näin toivomme ja olemme itse
päättäneet), joten toivotaan että vältämme pahimman ruuhkan.
Kaiken kaikkiaan synnytyssairaalaan tutustuminen oli erittäin hyödyllisen tuntuinen kokemus ja kaikin puolin miellyttävä. Se auttoi selventämään monia mieltä askarruttaneita asioita ja toi aika lailla varmemman olon siitä, mitä kohti olemme menossa. Ehdottomasti tärkeä käynti, siis.
maanantai 21. heinäkuuta 2014
RV 34
http://constantlyunwinding.files.wordpress.com
|
Blogi on vietellyt aikamoista hiljaiseloa viime aikoina,
vaikka tapahtumaa meillä kyllä on riittänyt. Tai no, ei nyt varsinaisesti
tapahtumaa, mutta erinäisiä käänteitä.
M1:n vointi on ollut koko raskauden ajan oikeastaan todella
hyvä. Toki normaalia raskauteen kuuluvaa ”kremppaa” on esiintynyt (kolotusta,
hengästymistä, vaikeaa löytää asentoa, harjoitussupistuksia jne.), mutta mitään
suurempia vaivoja ei ole ollut. Siksi olimmekin aika yllättyneitä, kun
raskausviikolla 27, normaalin neuvolalääkärikäynnin yhteydessä kävi ilmi, että
m1:n kohdunkaula oli lyhentynyt liikaa raskausviikkoihin nähden.
Koska asia huoletti siinä vaiheessa kovasti ja halusimme
vielä saada tarkemman kuvan tilanteesta, varasimme muutaman viikon päähän ajan
erikoislääkärille. Erikoislääkäri totesi saman kuin neuvolalääkäri: senttejä
kohdun kaulalla olisi saanut olla enemmän kuin niitä raskausviikkoihin nähden
oli.
Tilanne ei kuitenkaan ollut mikään aivan katastrofaalinen,
vaikka kohdunkaula selvästi lyhentynyt olikin, joten totaaliseen vuodelepoon
m1:tä ei määrätty. Käskettiin ottaa todella rauhallisesti. Niinpä peruimme
juhannuksen tienoille suunnittelemamme matkan sekä hieman pidemmän mökkireissun
kesältä ja keskityimme viettämään kesälomaa rauhallisissa merkeissä, lähellä
kotia.
Aloimme laskea raskausviikkoja ja iloitsemaan aina saavutuksesta
uuden raskausviikon alkaessa. Jossain vaiheessa meille varattiin seuraava
neuvolalääkärikäynti ja muistan ajatelleemme, että pääsemmeköhän me koskaan
viikolle 34 saakka.
M1:tä supisteli useita kertoja päivässä, mutta supistukset
eivät olleet lainkaan kivuliaita. Kerran, vietettyämme koko päivän puistossa
piknikillä, alkoi m1:tä supistamaan yöllä oikein kovasti. Supistuksia tuli
viiden minuutin välein, mutta edelleenkään ne eivät olleet kivuliaita.
Supistusten yöllinen ”sarjatuli” raskausviikon 30 tienoilla kyllä pelästytti
kovasti. Mutta muutoin supistuksia tuli vain muutamia päivässä, kun jaksoi vain
ottaa rauhallisesti. Ns. harjoitussupistukset ovat kuulemma aivan yleisiä
raskausaikana, mutta mikäli ne lyhentävät kohdunkaulaa, on tilanne huonompi.
Vaikka tilanne meitä on välillä aika lailla huolestuttanut,
olemme myös oppineet elämään sen kanssa ihan ok. Olemme ottaneet rauhallisesti
ja onnistuneet pahimman säikähdyksen jälkeen olemaan stressaamatta asiasta
liikaa. Olemme nauttineet kovasti kasvaneesta mahasta sekä sen sisällä
möyrivästä perheenjäsenestä. Tyypin liikkeet ovat edelleen aika nopeita ja
kovasti vilkkaalta tapaukselta vaikuttaa tässä vaiheessa. Huvitti, kun vau.fi-mobiiliapplikaatio
kertoi muutama päivä sitten, että tässä vaiheessa vauva lähinnä lepäilee
kohdussa, sillä sillä ei ole mahassa enää kovin paljon tilaa liikkua. Ei ole
ainakaan vielä näkynyt tämä. Sen sijaan kova vilske käy, kun pienet kanta- ja
kyynärpäät tökkivät mahan pintaa vauvan pyöriessä ympäri.
Tänään meillä alkoi raskausviikko 34, joka monien mielestä
on tietynlainen saavutus raskausviikoissa. Jollain tapaa sitä on itsekin
alkanut pitää eräänlaisena rajapyykkinä, joten tänään oli jopa melkein juhlava
olo, kun rv 34 viimein käynnistyi. Kävimme tutustumiskäynnillä
synnytyssairaalassa ja sen jälkeen ulkona syömässä. Ostimme myös eräässä
toisessa blogissa hehkutetun vauvakirjan, joka vaikuttaakin aivan ihanalta.
Synnytyssairaalaan tutustumisesta ja vauvakirjasta kirjoittelemme toivottavasti
pian enemmän.
Ihania kesäpäiviä kaikille ja raskausmahan tai pienen vauvan
kanssa oleville kovasti tsemppiä hellepäiviin - ja öihin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)