34+2 Neuvolalääkäri

Eilen oli raskausajan toinen neuvolalääkärikäynti. Lääkärin ensimmäisiä kysymyksiä oli, miksi aika on varattu jo viikolle 34, kun normaalisti se on vasta viikolla 36. Tästä pääsimmekin suoraan asiaan ja kerroin terveydenhoitajan varanneen ajan meille hieman ennakkoon, sillä minulla on päivittäisiä harjoitussupistuksia ja kohdunkaula on lyhentynyt. Supistukset eivät ole läheskään aina tulleet mitenkään selkeästi rasituksen yhteydessä tai sen jälkeen, vaan myös esimerkiksi aamulla tai päivällä makoillessa. Kivuttomia ne kuitenkin ovat aina olleet ja vain kerran n. tunnin ajan säännöllisiä. Lääkäri kyseli paljon ja minulle jäi olo, että hän otti asian hoitoonsa. Aiemmin ohjeena on enemmänkin ollut "soita, jos tulee jotain", ja olen jäänyt miettimään, eikö nämä supistukset ja kohdunkaulan kypsyminen ole jo "jotain".

Kammetasseni itseäni ketterästi tutkimuspöydälle lääkäri kysyi, onko minulla käsitystä tai arvausta, miten päin lapsi kohdussa majailee. Aiemmin olen ollut melko varma, että tyyppi hengailee pää alaspäin ja selkä vasten vasenta kylkeäni. Viimeisen viikon tai parin ajan en enää olekaan ollut niin selvillä asennosta, sillä lapsen liikkeet tuntuvat aivan joka puolella: samanaikaisesti oikeassa ja vasemmassa kyljessä, välillä jotain jyskytystä kohti nivusia ja venyttelyä kylkiluiden väliin. Aiemmin on ollut helpompi erottaa potkut kyljenkääntelystä, mutta nyt koko vatsa muljahtelee liikkeiden myötä. Lääkäri kuitenkin totesi nopeasti sikiön lepäilevän samassa asennossa kuin aiemminkin. Enää ei vain ole tilaa pyöriä ja potkia kuten ennen, joten liikkeet tuntuvat erilaisilta. Pienen pää on jo varsin alhaalla, mikä on tietenkin alatiesynnytyksen kannalta hyvä, mutta saattaa kai vaikuttaa siihen, että kohdunkaula lyhenee entisestään.

Seuraavaksi sisätutkimuksessa lääkäri tarkisti tilanteen ja kaulaahan oli enää 1 cm jäljellä... Kohdunsuu oli vielä kiinni, mutta senttejä olisi saanut olla toista tai kolmattakin jäljellä. Eli jotain ne epäsäännölliset, kivuttomat supistukset ovat kuitenkin saaneet aikaiseksi. Lääkäri konsultoi heti synnytyssairaalan lääkäriä. Koska raskaus on kuitenkin jo näin pitkällä, ei enää ruveta estelemään, vaikka vauva alkaisi jo syntymään. Ohje siis oli ottaa rauhassa ja "soita sitten synnytyssairaalan, kun synnytys käynnistyy."  Apua! Ei synnärille soiton pitänyt olla vielä seuraava askel! Nyt sovimme m2:n kanssa, että minä makaan lähinnä vuodelevossa seuraavat pari viikkoa, jotta pieni kasvaisi kohdussa vielä vaikkapa viikolle 37 saakka ja pysyisi siten ehkä pois keskoskaapista ainakin muutaman päivän.

Vaikka minua ei lähetettykään äitiyspoliklinikalle supistusten ja kohdunkaulan takia, sain lähetteen ja ajan perjantaiksi, sillä sf-mitta ei ole kasvanut viimeisen kuukauden aikana. Jo erikoislääkäri sanoi raskausviikolla 29 sikiön olevan pienikokoinen viikkoihin nähden, joten hyvä että asiaa tutkitaan. Olen tietenkin aika huolestunut, mutta onneksi lapsi liikkuu paljon, joten ainakaan akuuttia hätää hänellä ei luulisi olevan. Syy muuttumattomaan sf-mittaan voi olla myös se, että tyyppi on kuukauden aikana laskeutunut ja siksi kohdun korkeus ei ole kasvanut. Vatsa tuntuu kuitenkin koko ajan kasvaneen ja reilun viikon takaiseen valokuvaan verrattuna maha näyttää isommalta. Toivottavasti kyseessä on siis jonkinlainen mittausvirhe, eikä lapsella olisi mitään hätää. Onneksi aika äitiyspolille saatiin heti huomiselle, jotta ei tarvitse viikonlopun yli stressailla ja googletella kaikkia mahdollisia skenaarioita.

Nyt jääkaappi- ja vessavisiitti ja sitten takaisin Netflixin pariin ja makuuasentoon!

Synnytyssairaalaan tutustuminen

Eilen olimme tutustumassa synnytyssairaalaamme (tai siihen, johon menemme ellei se satu olemaan liian täynnä sairaalaanlähdön aikaan). Odotimme tutustumiskäyntiä innolla ja ainakin itse toivoin saavani hieman kattavamman käsityksen siitä, mitä tuleman pitää sitten, kun synnytys on ovella.

On oikeastaan huvittavaakin huomata minkälaisista asioista sitä stressaa ajatellessa h-hetken lähestymistä. Huolenaiheinani ovat esim. se, mihin auto sairaalan pihassa parkkeerataan, pystyykö m1 kävelemään parkkipaikalta sairaalan ovelle vai pitääkö hänet ensin heittää erikseen ja sitten viedä auto parkkiin, kumpi meistä pysyy rauhallisena ja kumpi hermoilee enemmän, eväät - mihin ne laitetaan sairaalassa ja ylipäätään mitä eväitä ottaa, mitä jos ei ole ehtinyt ostaa / tehdä eväitä, omat vaatteet - mitä laittaa päälle ja niin edelleen. Vaikka edellämainitut ovat varmasti niitä vähiten oleellisia asioita siinä vaiheessa kun lapsi on tulossa, ovat ne olleet viime aikoina eniten huolta aiheuttavia asianhaaroja. Kertoo ehkä siitä kuinka paljon täällä synnytystä jännitetään. Toisaalta, ne muut, synnytykseen liittyvät OIKEAT asiat eivät ehkä stressaa (vielä?), koska tuntuu, että niille asioille ei oikeastaan voi tehdä mitään. Asenne on aikalailla sellainen, että otetaan vastaan se mitä tulee. Ja luottavainen, että kaikki menee hyvin.

Synnytyssairaalaan tutustuminen alkoi tutustumisella synnytysosaston tarkkailutilaan, jossa sairaalaan saapumisen jälkeen suoritetaan ensimmäiset tutkimukset ja tehdään arvio tilanteesta. Tutustumista vetänyt kätilö kertoi mm. minkälaisia kysymyksiä synnyttämään saapuneelle ensin tehdään, mitä tutkimushuoneessa tehdään ja miten tutkimusten jälkeen edetään, riippuen siitä näyttääkö siltä että synnytys on käynnistymässä vai ei. Jatkoimme kierrosta itse synnytyssaliin, jossa istuimmekin tunnin verran kätilön esitellessä huonetta ja kertoessa mitä siellä tehdään. Kävimme läpi kaiken lähtien siitä missä vaiheessa kannattaa soittaa sairaalaan aina siihen, mitä tehdään kun lapsi on syntynyt. Kuulimme synnytyssalissa olevista erilaisista laitteista, siitä että neuvolakortti on TÄRKEÄ olla jo nyt koko ajan mukana ja varsinkin synnyttämään tullessa. Meille kerrottiin kivunlievitysmahdollisuuksista ja siitä, miten synnytys yleensä etenee. Jopa parkkipaikka ja parkkilipun ostaminen käytiin läpi - sekä tietysti se, mihin eväänsä voi viedä. Kuulemma tietokoneita sun muita laitteita ei synnyttäessä tarvita, joten esim. nettiyhteydestä ei kannata olla huolissaan. Ihan kiva, että myös näitä vähäpätöisempiä asioita käydään läpi, jotta ne niistäkin stressaavat saavat rauhan.

Tutustumiskierroksella oli noin 20 ihmistä, pareja ja yksin tulleita, kaikki käsittääkseni vähintään raskausviikolla 34. Koimme tulleen huomioonotetuiksi, sillä kätilöt puhuivat kaiken aikaa tukihenkilöstä tai puolisosta. Ei toisesta vanhemmasta / isästä oletusarvoisesti. Luulen ja oikeastaan tiedänkin, ettemme ole tuon sairaalan ensimmäinen naispari ja jotenkin tieto siitä ettemme ole mikään ”ennakkotapaus” helpottaa itseä. Vaikutti siltä, ettemme olleet minkäänlainen ”numero”.

Synnytysosastolta tutustumiskierros jatkui sairaalan synnyttäneiden osastolle. Siellä käytiin läpi aikaa vauvan syntymän jälkeen. Puhuimme paljon mm. imettämisestä ja siitä kuinka sairaalassa opastetaan vauvan hoitamiseen. Sairaalassa on useita perhehuoneita, joita voi saada ensisijaisesti ensisynnyttäjät. Toiveesta pitää muistaa mainita hyvissä ajoin, mieluiten heti sairaalaan saavuttaessa, jos perhehuoneen haluaa. Meille molemmille on ollut alusta saakka selvää, että perhehuonetta toivotaan. Saa nähdä kuinka sen saamisen kanssa käy. Riippuu tietysti kovasti siitä, miten ruuhkaisaa sairaalassa on.

Muistan lukeneeni hiljattain, että heinäkuu on nykyään jostakin syystä synnytyssairaaloiden kiireisintä aikaa. Meillä pieni näyttäisi vielä pysyttelevän turvallisesti mahassa (ainakin näin toivomme ja olemme itse päättäneet), joten toivotaan että vältämme pahimman ruuhkan.

Kaiken kaikkiaan synnytyssairaalaan tutustuminen oli erittäin hyödyllisen tuntuinen kokemus ja kaikin puolin miellyttävä. Se auttoi selventämään monia mieltä askarruttaneita asioita ja toi aika lailla varmemman olon siitä, mitä kohti olemme menossa. Ehdottomasti tärkeä käynti, siis.

Huomenna m1:llä on aika normaaliin raskauden seurannan neuvolalääkäriin ja mielenkiinnolla odotamme mitä lääkäri sanoo kohdunkaulan tilanteesta, ja muutoinkin. Olisipa niin hienosti, että kohdunkaula olisikin pysynyt samanlaisena kuin aikaisemmilla lääkärikäynneillä, eikä lyhentynyt enää lisää. Peukut pystyyn!

RV 34

http://constantlyunwinding.files.wordpress.com

Blogi on vietellyt aikamoista hiljaiseloa viime aikoina, vaikka tapahtumaa meillä kyllä on riittänyt. Tai no, ei nyt varsinaisesti tapahtumaa, mutta erinäisiä käänteitä.

M1:n vointi on ollut koko raskauden ajan oikeastaan todella hyvä. Toki normaalia raskauteen kuuluvaa ”kremppaa” on esiintynyt (kolotusta, hengästymistä, vaikeaa löytää asentoa, harjoitussupistuksia jne.), mutta mitään suurempia vaivoja ei ole ollut. Siksi olimmekin aika yllättyneitä, kun raskausviikolla 27, normaalin neuvolalääkärikäynnin yhteydessä kävi ilmi, että m1:n kohdunkaula oli lyhentynyt liikaa raskausviikkoihin nähden.

Koska asia huoletti siinä vaiheessa kovasti ja halusimme vielä saada tarkemman kuvan tilanteesta, varasimme muutaman viikon päähän ajan erikoislääkärille. Erikoislääkäri totesi saman kuin neuvolalääkäri: senttejä kohdun kaulalla olisi saanut olla enemmän kuin niitä raskausviikkoihin nähden oli.

Tilanne ei kuitenkaan ollut mikään aivan katastrofaalinen, vaikka kohdunkaula selvästi lyhentynyt olikin, joten totaaliseen vuodelepoon m1:tä ei määrätty. Käskettiin ottaa todella rauhallisesti. Niinpä peruimme juhannuksen tienoille suunnittelemamme matkan sekä hieman pidemmän mökkireissun kesältä ja keskityimme viettämään kesälomaa rauhallisissa merkeissä, lähellä kotia.

Aloimme laskea raskausviikkoja ja iloitsemaan aina saavutuksesta uuden raskausviikon alkaessa. Jossain vaiheessa meille varattiin seuraava neuvolalääkärikäynti ja muistan ajatelleemme, että pääsemmeköhän me koskaan viikolle 34 saakka.

M1:tä supisteli useita kertoja päivässä, mutta supistukset eivät olleet lainkaan kivuliaita. Kerran, vietettyämme koko päivän puistossa piknikillä, alkoi m1:tä supistamaan yöllä oikein kovasti. Supistuksia tuli viiden minuutin välein, mutta edelleenkään ne eivät olleet kivuliaita. Supistusten yöllinen ”sarjatuli” raskausviikon 30 tienoilla kyllä pelästytti kovasti. Mutta muutoin supistuksia tuli vain muutamia päivässä, kun jaksoi vain ottaa rauhallisesti. Ns. harjoitussupistukset ovat kuulemma aivan yleisiä raskausaikana, mutta mikäli ne lyhentävät kohdunkaulaa, on tilanne huonompi.

Vaikka tilanne meitä on välillä aika lailla huolestuttanut, olemme myös oppineet elämään sen kanssa ihan ok. Olemme ottaneet rauhallisesti ja onnistuneet pahimman säikähdyksen jälkeen olemaan stressaamatta asiasta liikaa. Olemme nauttineet kovasti kasvaneesta mahasta sekä sen sisällä möyrivästä perheenjäsenestä. Tyypin liikkeet ovat edelleen aika nopeita ja kovasti vilkkaalta tapaukselta vaikuttaa tässä vaiheessa. Huvitti, kun vau.fi-mobiiliapplikaatio kertoi muutama päivä sitten, että tässä vaiheessa vauva lähinnä lepäilee kohdussa, sillä sillä ei ole mahassa enää kovin paljon tilaa liikkua. Ei ole ainakaan vielä näkynyt tämä. Sen sijaan kova vilske käy, kun pienet kanta- ja kyynärpäät tökkivät mahan pintaa vauvan pyöriessä ympäri.

Tänään meillä alkoi raskausviikko 34, joka monien mielestä on tietynlainen saavutus raskausviikoissa. Jollain tapaa sitä on itsekin alkanut pitää eräänlaisena rajapyykkinä, joten tänään oli jopa melkein juhlava olo, kun rv 34 viimein käynnistyi. Kävimme tutustumiskäynnillä synnytyssairaalassa ja sen jälkeen ulkona syömässä. Ostimme myös eräässä toisessa blogissa hehkutetun vauvakirjan, joka vaikuttaakin aivan ihanalta. Synnytyssairaalaan tutustumisesta ja vauvakirjasta kirjoittelemme toivottavasti pian enemmän.

Ihania kesäpäiviä kaikille ja raskausmahan tai pienen vauvan kanssa oleville kovasti tsemppiä hellepäiviin - ja öihin!