perjantai 30. elokuuta 2013

Luovuttajasta ja muusta


Naisparin perheen perustamiseen liittyy ainakin muutama suurempi kysymys, joihin toivoin meidän löytävän vastauksia tai näkökulmia, jotta voisimme edetä projektissamme selkeämmin sävelin. Olen miettinyt, mitä kaikkea meidän olisi hyvä pohtia ennen klinikan ensikäyntiä. Mielessä vilisee niin paljon kysymyksiä joihin kaipaa vastauksia, vaikka kaikkiin ei varmasti ole oikeaa vastausta. Siksi koenkin tärkeäksi keskustella ja pyöritellä asioita mielessä itsekseen ja toisen kanssa useampaan kertaan. Jossakin vaiheessa palaset varmasti tuntuvat loksahelevan kohdilleen ja tiedetään selkeämmin kuinka edetä.

Yksi ensimmäisistä ratkenneista päätöksistämme oli, että m1 tulisi olemaan ensimmäisen lapsen biologinen äiti. Tähän päätökseen oli työ- ja muun elämäntilanteen kannalta suht helppo päätyä. Mm. epäsäännöllisten tai usein väliin jääneiden kuukautisten takia oletimme, että m1:n raskaaksi saattamiseen voisi mahdollisesti liittyä haasteita tai kulua hieman enemmän aikaa. Tämä oli yksi asia joka puolsi sitä, että projekti kannattaisi aloittaa hyvissä ajoin ja toisaalta pian myös sen takia, että tämän onnistuttua m2 voisi mahdollisesti olla joskus vuorossa. Emme halua lykätä lasten hankkimista enää kovin kauas, joten aloittaminen m1:sta tuntui hyvältä idealta.

Toinen suuri pohtimisen aihe on tulevan lapsen biologinen isä. Realistisia vaihtoehtoja meillä oli selkeästi kaksi: tunnettu luovuttaja eli käytännössä joku tuttumme tai anonyymi luovuttaja. Molemmissa tapauksissa inseminaatio tapahtuisi hedelmöityshoitoklinikalla, sillä se tuntui tehokkaimmalta ja turvallisimmalta vaihtoehdolta. Klinikalta saisimme varmasti vastauksia kysymyksiimme ja toisaalta apua esimerkiksi m1:n epäsäännöllisen kuukautiskierron asettamiseksi kohdilleen hedelmöitystä varten.

Luovuttajan valintaan, tunnettu tai tuntematon, liittyy myös kysymys luovuttajan roolista lapsen elämässä. Sopisiko meille vaihtoehto, jossa joku tuttumme luovuttaisi sperman ja olisi mahdollisesti mukana lapsen elämässä. Olemme kuulleet, että jotkut ovat sopineet luovuttajan tulevan lapsen elämään esimerkiksi kummisedän roolissa. Toisaalta, on niitäkin perheitä, joissa luovuttaja muodostaa lapsen kanssa selkeän isä-lapsisuhteen.

Mietin kovasti, olisiko helpompaa ja lapsen kannalta parempi, jos luovuttaja olisi joku tuttumme. Siten lapselle voisi konkreettisesti kertoa, hänen omasta alkuperästään kysellessään, kuka hänen biologinen isänsä on. Ajattelin asiaa jotenkin niin, että olen vastuussa siitä että pystyn antamaan tulevalle lapselleni tyydyttävän vastauksen hänen kysyessään biologisesta isästään. Mietin, olisiko vastauksen antaminen helpompaa, jos minulla olisi näyttää lapselle konkreettinen henkilö. Toisaalta, tuttuun luovuttajaan liittyisi sitten myös vanhemmuuden sovittavat käytännöt ja lapsen suhteet vanhempiinsa ja biologiseen isäänsä. Olisiko tuttu luovuttaja kuitenkaan yksiselitteisesti helppo tapa? Tulisiko lapsi onnellisemmaksi tietäessään kuka hänen biologinen isänsä on? Entä jos lapsi pettyisikin suhteeseensa isänsä kanssa? Mitä jos luovuttajan kanssa tulisi erimielisyyksiä lasta koskien?

Lahjasoluneuvonnan psykologi kertoi meille, että tutkimusten mukaan lapsi tarvitsee yhden tai kaksi luotettavaa ihmissuhdetta aikuisten kanssa kehittyäkseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Keskustelin m1:n kanssa aiheesta ja hän sai silmäni avautumaan uudelleen. Lapseni ei tulisi lähtökohtaisesti olemaan vailla mitään, vaikka hänen biologinen isänsä ei olisi hänen elämässään läsnä. Vaikka luovuttaja olisi tuntematon. Lapsella tulisi silti olemaan kaksi rakastavaa vanhempaa. Hänen ei tarvitsisi tuntea jäävänsä paitsi jostain, sillä hänellä olisi meidät. Toki lahjasoluilla alkaneen elämän alku on erilainen kuin lasten saamat alut yleensä, mutta sen ei tarvitse olla jotenkin osittaista tai vajaata. Ymmärsin viimein, että meidän lapsemme kokonainen perhe tulisi koostumaan, ainakin ensimmäisinä vuosina, minusta lapsesta ja vaimostani.

Vaikka meillä siis olisi ollut tuttavapiirissä luovuttamiseen suostuva ja meille kaikin puolin läheinen ja ihana mies, päädyimme siihen, että tulisimme käyttämään tuntemattoman luovuttajan soluja. Ratkaisu tuntui meistä lopulta yksinkertaisimmalta ja selkeimmältä. Lisäksi näin lapsi olisi ikään kuin meidän kahden projekti, eikä siihen kuuluisi kolmansia osapuolia tai muita mahdollisia sukulaisia eikä sovittaviksi tulevia rooleja. Tilanne olisi lapsellekin toivottavasti selkeämpi.

Lahjasoluneuvonnan psykologi puhui meille myös sosiaalisen verkoston tärkeydestä varsinkin meidäntyyppisessä perheessä. Olemme samaa mieltä siitä, että on tärkeää, että lapsellemme mudostuu myös muita tärkeitä aikuissuhteita kuin suhteensa meihin, vanhempiin. Koemme tärkeäksi myös sukulaisten ja tuttaviemme roolit lapsemme elämässä. Olen miettinyt myös sitä, että tällaisessa tilanteessa esimerkiksi kummien roolit saattavat muodostua hyvinkin tärkeiksi lapsellemme. Tiedän, että lähipiirissämme on monia lapsiystävällisiä ja avuliaita ihmisiä, jotka varmasti haluavat olla mukana rikastuttamassa lapsemme ja itsensä elämää.

Olen ylipäätään painiskellut sellaisten kysymysten kanssa, onko minulla oikeutta hankkia lasta. Onko liian itsekästä hankkia lapsi, joka ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä koskaan tule viettämään aikaa biologisen isänsä kanssa? Olemmeko me vanhempina riittävät lapselle? Tuleeko hän tuntemaan koko elämänsä, että häneltä on puuttunut jotain? Tuleeko hän hyväksymään ratkaisumme?

Usein kuulee kahden naisen tai miehen perheiden olemassaolon puolustuksena jotenkin sen tyyppisen kommentin, että eihän kaikilla lapsilla ole kahta vanhempaa tai ylipäätään vanhempia, jotka pystyisivät huolehtimaan heistä hyvin. Mikseivät siis homoseksuaalitkin soveltuisi vanhemmiksi yhtä hyvin. Koen jokseenkin loukkaavana meidän vertaamisen ja meidän olemassaolomme hyväksymisen sillä verukkeella, että joillakin toisilla on asiat toisin tai heiltä puuttuu jotakin. En ymmärrä yhteyttä näiden asioiden välillä enkä ymmärrä miksi meidän perheemme olisi jollakin tapaa hyväksyttävämpi sen vuoksi mitä joillakin muilla on tai ei ole.

Joka tapauksessa, nämä kaksi ehkä suurinta käytännönasiaa on nyt ratkaistu ja jatkamme projektiamme klinikkaa kohti, tarkoituksena saattaa m1 raskaaksi tuntemattoman luovuttajan siittiöillä.

Tuntuu uudelta, jännittävältä ja hienolta. Olen meistä ylpeä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kertokaa vinkkejä muillekin, että millaisia kysymyksiä psykologi kysyi? :)

Femma kirjoitti...

Kiitos ensimmäisestä kommentista! :)

Meidän psykologillamme oli varsin keskusteleva sävy, hän jututti meitä paljon juuri tukiverkoston tärkeydestä ja sai miedät pohtimaan omaa sukuamme ja ystäväpiiriämme ja heidän suhdettaan tulevaan lapseen. Koska olemme naispari, puhuimme myös lapselle tärkeistä miehistä ja miehen malleista. Kyselimme ja mietimme myös, miten kertoa lapselle biologisesta taustastaan ja siitä, miten lapsi siihen suhtautuu.

Kyseessä ei ollut onneksi mikään kuulustelu tai arviointi, pikemminkin keskustelumahdollisuus, jossa pystyimme kertomaan mietteistämme ja kyselemään asioista. Ei siis tarvitse jännittää! Kaikki aiheet, mitä käsittelimme ja mihin psykologi keskustelua johdatteli olivat sellaisia, joita varmasti kaikki tulevat vanhemmat ovat miettineet. Meillä ei tarvinnut olla valmiita vastauksia, mutta psykologi arvosti selvästi sitä, että olimme asioita ajatelleet ja niistä puhuneet.