Synnytyssairaalaan tutustuminen

Eilen olimme tutustumassa synnytyssairaalaamme (tai siihen, johon menemme ellei se satu olemaan liian täynnä sairaalaanlähdön aikaan). Odotimme tutustumiskäyntiä innolla ja ainakin itse toivoin saavani hieman kattavamman käsityksen siitä, mitä tuleman pitää sitten, kun synnytys on ovella.

On oikeastaan huvittavaakin huomata minkälaisista asioista sitä stressaa ajatellessa h-hetken lähestymistä. Huolenaiheinani ovat esim. se, mihin auto sairaalan pihassa parkkeerataan, pystyykö m1 kävelemään parkkipaikalta sairaalan ovelle vai pitääkö hänet ensin heittää erikseen ja sitten viedä auto parkkiin, kumpi meistä pysyy rauhallisena ja kumpi hermoilee enemmän, eväät - mihin ne laitetaan sairaalassa ja ylipäätään mitä eväitä ottaa, mitä jos ei ole ehtinyt ostaa / tehdä eväitä, omat vaatteet - mitä laittaa päälle ja niin edelleen. Vaikka edellämainitut ovat varmasti niitä vähiten oleellisia asioita siinä vaiheessa kun lapsi on tulossa, ovat ne olleet viime aikoina eniten huolta aiheuttavia asianhaaroja. Kertoo ehkä siitä kuinka paljon täällä synnytystä jännitetään. Toisaalta, ne muut, synnytykseen liittyvät OIKEAT asiat eivät ehkä stressaa (vielä?), koska tuntuu, että niille asioille ei oikeastaan voi tehdä mitään. Asenne on aikalailla sellainen, että otetaan vastaan se mitä tulee. Ja luottavainen, että kaikki menee hyvin.

Synnytyssairaalaan tutustuminen alkoi tutustumisella synnytysosaston tarkkailutilaan, jossa sairaalaan saapumisen jälkeen suoritetaan ensimmäiset tutkimukset ja tehdään arvio tilanteesta. Tutustumista vetänyt kätilö kertoi mm. minkälaisia kysymyksiä synnyttämään saapuneelle ensin tehdään, mitä tutkimushuoneessa tehdään ja miten tutkimusten jälkeen edetään, riippuen siitä näyttääkö siltä että synnytys on käynnistymässä vai ei. Jatkoimme kierrosta itse synnytyssaliin, jossa istuimmekin tunnin verran kätilön esitellessä huonetta ja kertoessa mitä siellä tehdään. Kävimme läpi kaiken lähtien siitä missä vaiheessa kannattaa soittaa sairaalaan aina siihen, mitä tehdään kun lapsi on syntynyt. Kuulimme synnytyssalissa olevista erilaisista laitteista, siitä että neuvolakortti on TÄRKEÄ olla jo nyt koko ajan mukana ja varsinkin synnyttämään tullessa. Meille kerrottiin kivunlievitysmahdollisuuksista ja siitä, miten synnytys yleensä etenee. Jopa parkkipaikka ja parkkilipun ostaminen käytiin läpi - sekä tietysti se, mihin eväänsä voi viedä. Kuulemma tietokoneita sun muita laitteita ei synnyttäessä tarvita, joten esim. nettiyhteydestä ei kannata olla huolissaan. Ihan kiva, että myös näitä vähäpätöisempiä asioita käydään läpi, jotta ne niistäkin stressaavat saavat rauhan.

Tutustumiskierroksella oli noin 20 ihmistä, pareja ja yksin tulleita, kaikki käsittääkseni vähintään raskausviikolla 34. Koimme tulleen huomioonotetuiksi, sillä kätilöt puhuivat kaiken aikaa tukihenkilöstä tai puolisosta. Ei toisesta vanhemmasta / isästä oletusarvoisesti. Luulen ja oikeastaan tiedänkin, ettemme ole tuon sairaalan ensimmäinen naispari ja jotenkin tieto siitä ettemme ole mikään ”ennakkotapaus” helpottaa itseä. Vaikutti siltä, ettemme olleet minkäänlainen ”numero”.

Synnytysosastolta tutustumiskierros jatkui sairaalan synnyttäneiden osastolle. Siellä käytiin läpi aikaa vauvan syntymän jälkeen. Puhuimme paljon mm. imettämisestä ja siitä kuinka sairaalassa opastetaan vauvan hoitamiseen. Sairaalassa on useita perhehuoneita, joita voi saada ensisijaisesti ensisynnyttäjät. Toiveesta pitää muistaa mainita hyvissä ajoin, mieluiten heti sairaalaan saavuttaessa, jos perhehuoneen haluaa. Meille molemmille on ollut alusta saakka selvää, että perhehuonetta toivotaan. Saa nähdä kuinka sen saamisen kanssa käy. Riippuu tietysti kovasti siitä, miten ruuhkaisaa sairaalassa on.

Muistan lukeneeni hiljattain, että heinäkuu on nykyään jostakin syystä synnytyssairaaloiden kiireisintä aikaa. Meillä pieni näyttäisi vielä pysyttelevän turvallisesti mahassa (ainakin näin toivomme ja olemme itse päättäneet), joten toivotaan että vältämme pahimman ruuhkan.

Kaiken kaikkiaan synnytyssairaalaan tutustuminen oli erittäin hyödyllisen tuntuinen kokemus ja kaikin puolin miellyttävä. Se auttoi selventämään monia mieltä askarruttaneita asioita ja toi aika lailla varmemman olon siitä, mitä kohti olemme menossa. Ehdottomasti tärkeä käynti, siis.

Huomenna m1:llä on aika normaaliin raskauden seurannan neuvolalääkäriin ja mielenkiinnolla odotamme mitä lääkäri sanoo kohdunkaulan tilanteesta, ja muutoinkin. Olisipa niin hienosti, että kohdunkaula olisikin pysynyt samanlaisena kuin aikaisemmilla lääkärikäynneillä, eikä lyhentynyt enää lisää. Peukut pystyyn!

RV 34

http://constantlyunwinding.files.wordpress.com

Blogi on vietellyt aikamoista hiljaiseloa viime aikoina, vaikka tapahtumaa meillä kyllä on riittänyt. Tai no, ei nyt varsinaisesti tapahtumaa, mutta erinäisiä käänteitä.

M1:n vointi on ollut koko raskauden ajan oikeastaan todella hyvä. Toki normaalia raskauteen kuuluvaa ”kremppaa” on esiintynyt (kolotusta, hengästymistä, vaikeaa löytää asentoa, harjoitussupistuksia jne.), mutta mitään suurempia vaivoja ei ole ollut. Siksi olimmekin aika yllättyneitä, kun raskausviikolla 27, normaalin neuvolalääkärikäynnin yhteydessä kävi ilmi, että m1:n kohdunkaula oli lyhentynyt liikaa raskausviikkoihin nähden.

Koska asia huoletti siinä vaiheessa kovasti ja halusimme vielä saada tarkemman kuvan tilanteesta, varasimme muutaman viikon päähän ajan erikoislääkärille. Erikoislääkäri totesi saman kuin neuvolalääkäri: senttejä kohdun kaulalla olisi saanut olla enemmän kuin niitä raskausviikkoihin nähden oli.

Tilanne ei kuitenkaan ollut mikään aivan katastrofaalinen, vaikka kohdunkaula selvästi lyhentynyt olikin, joten totaaliseen vuodelepoon m1:tä ei määrätty. Käskettiin ottaa todella rauhallisesti. Niinpä peruimme juhannuksen tienoille suunnittelemamme matkan sekä hieman pidemmän mökkireissun kesältä ja keskityimme viettämään kesälomaa rauhallisissa merkeissä, lähellä kotia.

Aloimme laskea raskausviikkoja ja iloitsemaan aina saavutuksesta uuden raskausviikon alkaessa. Jossain vaiheessa meille varattiin seuraava neuvolalääkärikäynti ja muistan ajatelleemme, että pääsemmeköhän me koskaan viikolle 34 saakka.

M1:tä supisteli useita kertoja päivässä, mutta supistukset eivät olleet lainkaan kivuliaita. Kerran, vietettyämme koko päivän puistossa piknikillä, alkoi m1:tä supistamaan yöllä oikein kovasti. Supistuksia tuli viiden minuutin välein, mutta edelleenkään ne eivät olleet kivuliaita. Supistusten yöllinen ”sarjatuli” raskausviikon 30 tienoilla kyllä pelästytti kovasti. Mutta muutoin supistuksia tuli vain muutamia päivässä, kun jaksoi vain ottaa rauhallisesti. Ns. harjoitussupistukset ovat kuulemma aivan yleisiä raskausaikana, mutta mikäli ne lyhentävät kohdunkaulaa, on tilanne huonompi.

Vaikka tilanne meitä on välillä aika lailla huolestuttanut, olemme myös oppineet elämään sen kanssa ihan ok. Olemme ottaneet rauhallisesti ja onnistuneet pahimman säikähdyksen jälkeen olemaan stressaamatta asiasta liikaa. Olemme nauttineet kovasti kasvaneesta mahasta sekä sen sisällä möyrivästä perheenjäsenestä. Tyypin liikkeet ovat edelleen aika nopeita ja kovasti vilkkaalta tapaukselta vaikuttaa tässä vaiheessa. Huvitti, kun vau.fi-mobiiliapplikaatio kertoi muutama päivä sitten, että tässä vaiheessa vauva lähinnä lepäilee kohdussa, sillä sillä ei ole mahassa enää kovin paljon tilaa liikkua. Ei ole ainakaan vielä näkynyt tämä. Sen sijaan kova vilske käy, kun pienet kanta- ja kyynärpäät tökkivät mahan pintaa vauvan pyöriessä ympäri.

Tänään meillä alkoi raskausviikko 34, joka monien mielestä on tietynlainen saavutus raskausviikoissa. Jollain tapaa sitä on itsekin alkanut pitää eräänlaisena rajapyykkinä, joten tänään oli jopa melkein juhlava olo, kun rv 34 viimein käynnistyi. Kävimme tutustumiskäynnillä synnytyssairaalassa ja sen jälkeen ulkona syömässä. Ostimme myös eräässä toisessa blogissa hehkutetun vauvakirjan, joka vaikuttaakin aivan ihanalta. Synnytyssairaalaan tutustumisesta ja vauvakirjasta kirjoittelemme toivottavasti pian enemmän.

Ihania kesäpäiviä kaikille ja raskausmahan tai pienen vauvan kanssa oleville kovasti tsemppiä hellepäiviin - ja öihin!

Pieniä potkuja ja kuperkeikkoja, RV 21 + 0

Vau.fi -mobiilisovellus kertoo raskausviikosta 21, että sikiö on nyt erityisen aktiivinen ja sillä on vielä hyvin tilaa kohdussa. Kuperkeikat, nyrkkeily ja potkuharjoitukset kuuluvat kuulemma päivärutiineihin.

Näitä meillä onkin jo havaittu. Potkut ovat vielä tässä vaiheessa pieniä, söpöjä muistutuksia siitä, että perheemme kolmas jäsen vaikuttaa m1:n mahassa. Kuperkeikat tuntuvat muljahteluilta.
Olen itsekin tuntenut potkuja jo parin / kolmen viikon ajan. Niihin alkaa jäädä koukkuun. Iltaisin haluaa aina saada tuntea pienet mahasta tulevat monotukset oman kämmenen alla ja silitellä vatsalle hyvät yöt. Iltaisin mahassa edelleen alkaa kovimmat jumppasessiot. Tuntuu, että suhde tulevaan lapseen on kehittynyt ja alkanut vahvistua ja esimerkiksi juuri potkujen ja liikkeiden tunteminen on tärkeä osa tätä kehitystä.

Nyt, kun raskaus on jo hieman yli puolenvälin ja uskallamme jo ajatella olevamme turvallisilla vesillä matkalla kohti vauvan syntymää, on ajatus perheen kolmannen jäsenen tulosta tullut entistä lähemmäksi. Varmasti tämä tunne myös vahvistuu ja muuttaa muotoaankin, ja ehtii vielä tuoda mukanaan monenlaisia ajatuksia ja tunteita ennen kuin vauva on täällä. Mutta jo nyt valmistautuminen vauvan tuloon on selkeästi alkanut, yhä tietysti henkisellä tasolla, mutta nyt myös mm. materiaalihankinnoin.

Luin jostain, että monen odottajan mielestä viikot 20-30 ovat raskauden parasta aikaa. Johtuuko se kenties siitä, että vauvan liikkeet tuntee jo hyvin ja että tiedon raskaudesta voi jo jakaa kaikille (käytännössä tästä eteenpäin maha hoitaa tiedotuksen vanhempien puolesta melko tehokkaasti), mutta odottajan olo ei vielä ole erityisen tukala? Liikkuminen ei vielä ole vaivalloista ja monet ovat päässeet jo ensimmäisen kolmanneksen pahoinvoinnista ja väsymyksestä eroon? En tiedä, mutta itse tunnen tällä hetkellä näin ei-raskaana olevana osapuolena, että tällä hetkellä olemme ehkä tähän mennessä onnellisimmillamme - jos onnellisuutta nyt voi jollain mittarilla mittailla. Tuntuu, että molemmilla on nyt vahva tunne siitä, että raskaudessa kaikki menee hyvin ja rakkaus mahamöykkyä kohtaan kasvaa.

someecards

Terveisiä rakenneultrasta RV 18 +

Have a Gay Day

Kävimme torstaina rakenneultrassa. En tiedä kumpi meistä oli kärsimättömämmin odottanut päivää, ehkä m1, mutta tällä kertaa kumpaakin jännitti todella paljon. Vieläkin, kun ajattelen torstai-aamua ja aamupäivää, vatsassa alkaa tuntua jännitys.

Edellisestä ultrakäynnin sekoilusta oppineena (kätilö luuli toista meistä joksikin aivan muuksi kuin puolisoksi) m1 ilmoitti tällä kertaa julistavansa kätilölle selkeään ja kovaan ääneen, että tässä mukanani on VAIMO, PUOLISO ja LAPSEN TOINEN VANHEMPI.

Kun meidät sitten pyydettiin sisään, riitti sen kertaiselle kätilölle selkeästi pelkkä "Tässä on vaimoni", sillä kätilö ilmoittikin heti mihin puoliso voi istua.

Nuori ja oikein ystävällinen kätilö tiedusteli alkuun, että oliko jokin erityinen syy miksi meille oli varattu rakenneultra-aika jo raskausviikolle 18+3. Sanoimme että meille oli tuo aika vain neuvolan kautta varattu ja sitten sairaalasta ilmoitettu, että emme ainakaan itse olleet mistään erityissyystä tietoisia. Kätilö kertoi, että näin aikaisessa vaiheessa voi olla haastavaa nähdä kaikki kunnolla ja aina se ei välttämättä onnistukaan, jolloin joudutaan varaamaan uusi aika muutaman viikon päähän, mutta hän lupasi yrittää kuitenkin. Yleensä kuulemma odotetaan lähemmäs raskausviikkoa 20 tai sen yli.

Kätilö otti zoomauksen m1:n alavatsaan ja pian näimme ruudulla erilaisia pieniä osia tulevasta lapsestamme. Olimme kuulleet, että rakenneultrassa sikiötä ei välttämättä enää näe samallalailla kokonaisuudessa, kuin aikaisemmissa ultrissa, sillä kokoa alkaa olla jo enemmän ja tässä tarkastellaan lähemmin yksityiskohtia. Oli kuitenkin aivan ihanaa nähdä tarkasti pää, kummatkin kädet sormineen, jalat, pienet koukussa olevat polvet ja paljon muuta. Myös luiden ja elinten tarkastelu ja mittaaminen oli mielenkiintoista. Tällä kertaa tulevalla lapsellamme näkyi myös jo ihan oikeat aivot, mikä hymyilytti, sillä edellisellä kerralla ne eivät vielä olleet kuulemma oikein kehittyneet vaan kaikki liikkeet ja muu olivat enemmänkin refleksinomaisia.

Kätilö kyseli olemmeko jo tunteneet liikkeitä ja olenko myös minä pystynyt jo tuntemaan niitä. Pieniä potkuja olen jo onnistunut paikantamaan iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Silloin vauvamahassa alkaa selkeästi jumpat. Kuulemma vauvalla on mahassa enemmän tilaa liikkua, kun odottava äiti menee makuulle.

Kätilö jatkoi pienten jäsenten mittailua ja kertoi meille koko ajan mitä missäkin näkyy. Jutustelu oli kovin luontevaa ja jossain vaheessa, kun m1 mainitsi jotakin inseminaatiosta, kätilö kysyi kävimmekö jollakin klinikalla. Minusta oli mukavaa kertoa kätilölle hieman enemmän siitä kuinka meidän lapsemme on saanut alkunsa ja pystyä avoimesti keskustelemaan aiheesta. Kätilö vaikutti aidosti kiinnostuneelta ja iloiselta meidän puolesta myös siitä, että kaikki on sujunut näinkin vaivattomasti ja hyvin.

Koska m1 on hoikka ja koska istukka on kohdussa kiinnittynyt takaseinään, pääsi kätilö jo näillä raskausviikoilla tarkastelemaan sikiötä hyvin. Pieni olikin hereillä ja liikutteli käsiä ja jalkoja tutkimuksen aikana vilkkaasti. Tässä vaiheessa sikiöllä on vielä sen verran hyvin tilaa kohdussa, että liikkuminen käy kätevästi. Tällä kertaa tyyppi hengailikin pää ylöspäin kohdussa. Ja onhan tässä vielä hänellä hyvin aikaa kääntyillä vaikka monta kertaa päivässä. Myös sydäntä päästiin tutkimaan lähemmin ja siitä erottui kaikki rakenteet. Kuuntelimmekin sitä hetken ja huomasimme tuntevamme ylpeyttä siitä, miten hienosti se löi. Uskomatonta, miten jo tässä vaiheessa on erotettavissa niin selkeästi pienetkin rakenteet.

Istukan kiinnittymiskohta m1:llä on kulemma kohdun takaseinässä, mutta melko alhaalla. Ei kuulemma kuitenkaan liian lähellä kohdunsuuta, jolloin voi olla vaarana se ettei lapsi mahdu syntymään alakautta. Tästä ei kuitenkaan pitäisi olla vaaraa tällä kertaa.

Kaiken kaikkiaan ultra sujui todella mukavasti ja pääasia on tietysti, että pienellä on kohdussa kaikki hyvin. Ultran lopussa m1 kysyi kysymyksen, jonka tiesin hänen jossakin vaiheessa joka tapauksessa esittävän, eli kysymyksen sukupuolesta. Meillä on kummallakin ollut omia aavistuksiamme ja myös lähipiirimme on esittänyt paljon arvailuja. Ehkä enemmän kannatusta on saanut veikkaus, että vauva on poika. Meille asialla ei tietenkään ole mitään väliä. Sanoinkin ennen rakenneultraa, että olen aivan varma rakastuvani aivan yhtä kovasti ajatukseen kummasta tahansa. Silti toivoimme saavamme tietää sukupuolen rakenneultrassa.

Kätilö otti uuden lähikuvan tarkastellakseen miltä pienien jalkojen välissä mahdollisesti näyttää ja sanoi sitten, että pojan yleensä tunnistaa helposti ja niistä merkeistä ei nyt olisi havaintoa eli hänen mielestään näyttäisi siltä että meille on tulossa pieni tyttö.

Uutinen oli tietysti aivan ihana kuulla. Kuten kaikki muukin tulevaan lapseen liittyvä tieto. Tässä vaiheessa uteliaisuus tulevaa perheenjäsentä kohtaan on valtava. Koska niin moni oli ollut aivan varma, että tulossa on poika, tuntui tämä aivan ihanalta yllätykseltä ja muistutti sitä, että tuleva lapsi on aivan oma yksilönsä, vaikka ulkopuolelta kaavailtaisiin mitä.

Poistuimme sairaalasta kostunein, mutta äärettömän onnellisin silmin, eikä työnteosta meinannut koko loppupäivänä tulla enää mitään. Sympaattinen kätilö ja tietysti uuden perheenjäsenen hyvät kuulumiset olivat tehneet ultrakäynnistä todella miellyttävän. Oli hienoa huomata myös, miten luontevasti meidät otettiin perheenä vastaan.

Olen myös jo nyt huomannut aloittaneeni mammasekoilun ja hössötyksen, sillä saatan esimerkiksi esitellä ultrakuvia ihmisille olettaen, että kaikki muutkin ympärilläni ovat aivan yhtä innoissaan, ihmeissään ja haltioituneita näistä kuin minä. Hyvä alku kohti vauvavouhotusta on siis alkanut.

Bebe RV 18 + 3

Rv 16+6 ja pyöristyvä vatsa

Täällä on erinomainen ruokahaluni ja tiheät vessakäynnit jatkuneet sitten viime postauksen. Uuttakin on tapahtunut ja blogimme hiljaiselo on johtunut paljon mm. siitä, että huomasimme muutama viikko sitten ihanan asunnon ja eksyttyämme esittelyyn ihastuimme siihen. Nyt vaikuttaa siltä, että pääsemme vapun jälkeen suunnittelemaan tulokkaan huonetta uuteen kotiimme!

Asunnonvaihdon ohella myös raskaus on edennyt tähän mennessä vaivattomasti. Olen yhä säästynyt pahoinvoinnilta ja muilta vaivoilta ja saanut nauttia pikkuhiljaa kasvavasta mahasta. Minulla on nyt jo käytössä pääasiassa vain äitiyshousuja, sillä muut eivät tunnu enää mukavilta päällä. Olin kuvitellut, että pärjäisin varsin pitkälle vanhoilla lökäfarkuillani, mutta yllätyksenä tuli, kuinka alhaalta raskausvatsa tosiaan alkaa. Pömppömahan päällä on ikävä pitää mitään kiristävää. Olenkin pakannut jo lähes kaikki farkkuni varastoon odottamaan ensi syksyä (vai milloin niihin voikaan seuraavan kerran realistisesti mahtua). En ole töissä kertonut kuin muutamille ihmisille syksyllä koittavasta äitiyslomastani, mutta kaipa vatsa alkaa kohta puhua puolestani.

Olen viime päivinä kovasti yrittänyt tunnustella, josko tuntisin sikiön liikkeitä. Jotain vellomista ja muljuntaa tunnen iltaisin selvästi, mutta näin ensikertalaisena en uskalla vannoa, että kyse on meidän viisitoistasenttisemme liikkeistä. Nämäkin (mahdollisesti mielikuvitukseni ja toiveideni aiheuttamat) tuntemukset ovat kuitenkin jo hymyilyttäneet ja saaneet raskauden ja lapsen tuntumaan yhä konkreettisemmalta.

Seuraava etappi odotuksessa on parin viikon kuluttua koittava rakenneultra, jota odotankin jo kärsimättömästi... Ensisijaisesti toivon kaiken olevan pienellä kunnossa, mutta todellakin haluan kuulla myös sukupuolen, jos se vain selviää!

"Hän" niskapoimu-ultrassa, Rv 11+4

Eilinen ystävänpäivä oli jännittävä päivä!
Koska tuleva jälkeläisemme ilmoitti meille tulostaan ensimmäisen kerran jouluaattona, oli hauska yhteensattuma, että nk. niskapoimu-ultra sattui ystävänpäivälle. M1 onkin kutsunut sikiötä 'merkkipäivälapseksi'. Muita päivämääristä tulleita lempinimiä ovat olleet mm. Jeesus-lapsi ja rakkauslapsi. "Naku", jota olemme myös käyttäneet nimityksenä, ei kuitenkaan taida liittyä mihinkään päivämäärään. Eilen kätilö kutsui tulokasta myös aivan uudella termillä, jota itse ehkä emme vielä ole uskaltaneet käyttää: "Hän".

Meille oli varattu ultra-aika aamulle kello kymmenelle. Edellisenä iltana kotioloissa oli ilmassa jonkin verran kireyttä. Molemmat taisimme tiuskia toisillemme, minkä itse liitän jännittämiseen ja stressaamiseen. Olimme edellisen kerran ultrassa viikolla 7 ja vaikka silloin kaikki näytti olevan hyvin ja sydämen syke näkyi, alkoi viikon 11 ultra kuitenkin jännittää todella paljon. Jännittämiseen vaikutti varmasti tietoisuus siitä, että käsillä oli jonkinlainen rajapyykki. Olemme nimittäin puhuneet, että mikäli tässä ultrassa kaikki olisi hyvin, voisi raskaudesta pikkuhiljaa alkaa puhua avoimemminkin. Muutenkin tuo ~viikkojen 10-12 ultra tuntuu olevan merkittävä vaihe monille. Sitä siitä tuli myös meille.

Ultrapäivän aamuna huomasin pyörineeni hereillä sängyssä jo useamman tunnin ennen kellon soimista. Päätin siis lähteä töihin huomattavasti tavallista aikaisemmin, kun unikaan ei ottamut tullakseen. Töissä keskittyminen oli vaikeaa eikä työnteosta meinannut tulla mitään. Vatsassa nipisti ja velloi enemmän ja enemmän mitä lähemmäs kymmentä kello tuli. Viimein kohtasin m1:n sairaalan ulkopuolella ja ihmettelin hänen rauhallisuuttaan. Kuulemma tässä vaiheessa oli hyvä, että edes toinen meistä pysyy rauhallisena ja hänelle se oli jotenkin helpompaa siinä tilanteessa, kun minä jännitin niin paljon.

Viilipytty ja stressaaja saivat ilmoittauduttua ja asetuimme muiden odottelijoiden joukkoon aulaan.
Lähes puoli tuntia myöhässä kätilö huhuili nimeämme käytävällä. Astelimme huoneeseen ja ystävällinen kätilö neuvoi mihin kunkin osapuolen kannattaa mennä. Kätilö kertoi ultraavansa vatsan päältä, mikäli vain saa tarpeeksi hyvät näkymät sitä kautta. Tämä tuntuikin onnistuvan helposti. Pian tuijotimme kuvaruutua jännittyneinä. Ensimmäiseksi tajusi, että siellä on nyt joku, joka on kasvanut kovasti viime näkemältä. Kova jännitys laukesi oikeastaan vasta siinä vaiheessa helpotukseksi, kun kätilö kertoi, että tuossa sykkii sydän. Loppuaika menikin ihastellessa. Näimme kädet kaikkine sormineen, koukussa olevat jalat, napanuoran, nenän, silmät ja leukaluut.  Kätilön vähän herätellessä sikiötä se vilkutteli meille toisella kädellään. Huvitti, kun kätilö kertoi, että liikkeet ovat tässä vaiheessa oikeastaan refleksinomaisia, sillä sikiön aivot eivät vielä ole kovin kehittyneet. Siellä hän kuitenkin viittelöi meille. Ihana tyyppi!

Sikiö on nyt siis kokonaiset 5 cm "pitkä". Niskaturvotusluvuksi saimme 0,8mm eikä tuolla luvulla ole kätilön mukaan lainkaan syytä huoleen.

Kaiken kaikkiaan ultra oli ihana kokemus. Raskaudesta ja etenkin ihmisalusta tuli jälleen konkreettisempi ajatuksissamme. Liikuttaa myös ajatus siitä, että vielä tulevien n. 6 kk:n ajan m1 kuljettelee sitä pientä tyyppiä mukanaan joka paikkaan. Kun illalla olimme nauttimassa ystävänpäiväillallista ja juhlistamassa muutoinkin ihanaa päivää, ei ajatuksissa ja puheenaiheissa juuri muuta ollutkaan kuin aamuisen herättämät tunteet. Voi onnellisuuden määrää!

Eräs "kömmähdys", kätilöltä aika harkitsematon heitto ultran yhteydessä kuitenkin sattui. Kätilö nimittäin tulosteli tulokkasta reippaan kasan ultrakuvia ja ilmoitti sitten m1:lle, että: "Tässä sinulle nyt oikein monta kuvaa kotiin viemiseksi. Voit sitten siellä näyttää, kun tulit tänne yksin." Olemme ehkä itse liikaa siinä käsityksessä, että tilanteemme on kaikille yksiselitteisesti selvä. Mutta näköjään ei, koska kätilöllä oli noinkin väärä käsitys tilanteesta. Olimme kuitenkin niin vahvasti onnemme kukkuloilla, ettei kumpikaan meistä jaksanut alkaa korjata kätilön väärää käsitystä. Se tuntui täysin mitättömältä kaiken sen rinnalla, mitä olimme juuri saaneet nähdä ja kuulla. Ehkä palautteen paikka voi olla jälkikäteen, sillä toimintatapojen kertaamisesta tai päivittämisestä vastaamaan paremmin moninenlaisia perheitä olisi varmasti muille apua tulevaisuudessa. Lähinnä ihmetytti se, että noinkin suuressa helsinkiläisessä sairaalassa voi jollakin olla vielä näin kapeakatseisia ajatuksia, eikä edes liittyen sateenkaariperheisiin vaan perhemuotoihin yleensä.

Joka tapauksessa ja kaikesta huolimatta, meidän päivämme oli aivan ihana, täynnä rakkautta, liikutusta ja iloa, ylpeyttä ja intoa. Tulokas järjesti aivan valtavan ihanan ystävänpäivän. Skål!

Täällä minä olen!

Ensimmäinen neuvola - rv 9

9gag.com

Reilu viikko sitten harhailimme ensimmäistä kertaa neuvolan käytävillä. Kun oikea odotushuone löytyi ja ilmoittautumattomuuskäytäntö selvisi, pääsimme oikein mukavan neuvolantädin kanssa juttusille. Etukäteen olimme täyttäneet taustatietolomakkeet sekä neuvolaa että synnytyssairaalaa varten. Lomakkeisiin tuli merkitä mm. omat allergiat ja lääkitykset sekä suvun perinnölliset sairaudet.

Tunnelma käynnillä oli miellyttävä ja leppoisa. Keskustelimme yleisesti perheen perustamisesta ja ruokavaliosta sekä elämäntavoista raskauden aikana ja sen jälkeen. Olimme molemmat täyttäneet etukäteen päihdekyselyn, jonka kävimme yhdessä neuvolan omahoitajamme kanssa läpi. Hoitaja kertoi meille myös perhevalmennuksesta, johon halutessamme voimme osallistua. Lopuksi minulta mitattiin verenpaine (hyvä, 97/74) ja minut punnittiin (paino sama kuin ennen raskautta). Sain myös lähetteen laboratoriokokeisiin, joissa katsotaan käsittääkseni ainakin hemoglobiini, hiv ja b-hepatiitti, rh-tekijä sekä virtsan proteiini ja glukoosi.

Lomakkeet eivät kaikilta osin ihan sopineet meidän perheemme tietojen kirjaamiseen. Välillä niissä puhuttiin isästä (välillä sosiaalisessa ja välillä biologisessa merkityksessä) ja välillä puolisosta. Esimerkiksi yhteystietojen kohdalla käytettiin termiä puoliso, mutta lähiomainen-kohdassa ei enää puhuttu puolisosta vaan oli valittava aviomies, avomies tai muu, kuka. Kirjoitin siis muu, vaimo. Hoitaja kyllä huomioi meitä tasavertaisesti tulevina vanhempina, vaikka monet keskusteluaiheista koskivatkin lähinnä minun terveydentilaani.

Neuvolakäynnillä oli ehkä ennen kaikkea henkinen merkitys: tunsin tulevani otetuksi systeemiin mukaan. Samalla raskaus tuntui taas itsellekin todemmalta, kun se näin yhteiskunnallisesti otettiin huomioon. Raskauden vaiheista ja oireista sekä eri ultrista olimme jo etukäteen varsin tietoisia, joten siinä mielessä käynti ei tuonut uusia asioita mietittäväksi. Kiinnostavaa oli kuitenkin saada tietää tulevien ultra- ja neuvolakäyntien ajankohdat. Lisäksi meidän oli jo päätettävä synnytyssairaala.Tämä tuntui hurjalta, koska raskaus on kuitenkin vielä niin alkuvaiheessa.

Seuraava etappi on ensi viikon perjantain käynti synnytyssairaalassa, jossa tehdään niskapoimu-ultra. Jännittää! Ultra osuu noin raskausviikolle 11+4. Mikäli silloin kaikki on kunnossa, alamme pikkuhiljaa kertoa uutisia ystäville ja suvulle. Osa jo tietääkin, mutta lopuille haluaisin jo kovasti kertoa. Vatsan pömpötys ei vielä ulkopuolisen silmään näy, mutta tällä viikolla kipeytynyt selkä on saanut minut liikkumaan kuin viimeisillään raskaana oleva. Sohvalta nousu ja tavaroiden poimiminen lattialta on yhtä ähinää ja selän pitelyä. Pelkäänkin elkeideni vielä paljastavan siunatun tilani ennen aikojaan!

Raskausoireita - rv 8

psychic-delia.com

Hyvin- ja pahoinvoinnistani on tullut kysymyksiä kaikilta, jotka raskaudesta tietävät. Suoraan sanottuna jos en tietäisi olevani raskaana, en sitä myöskään olostani huomaisi. Mutta kun nyt tarkkaan tiedämme asiantilan, olemme molemmat m2:n kanssa voineet havaita muutamia oireita.

Parin tunnin välein yllättävä vaativa näläntunne ja siten aiempaa kovempi syömiseni on ollut selvä muutos jo ennen plussaa. Erityisesti kaikki suolainen maistuu, makeaa minun ei ole tehnyt juuri mieli. M2 ehdotti eilen Ikea-reissua ja ensimmäinen ajatukseni ja ääneen lausumani kommentti oli ”joo, voisihan siellä käydä syömässä”. Olisi meillä sinne ollut ehkä muutakin asiaa… Syöminen, turvotus ja ehkä pikkuhiljaa myös kasvava kohtu alkavat jo näkyä vatsassa, toki vasta lähinnä itselleni ja m2:lle. 

Väsymys on myös ollut iltaisin kova, mutta osan siitä laittaisin kyllä alkuvuoden työsuman piikkiin. Olen nykyään yhdeksän kymmenen aikaan jo valmiina untenmaille, kun aiemmin ei ennen puolta yötä ole malttanut rauhoittua.

Plussaa edelsi ja sen jälkeen viikon verran jatkuivat menkkamaiset kivut, joiden luulin raskaustestiin asti olevan selvä merkki kuukautisten alkamisesta. Ilmeisesti kohtu jo kasvoi tai ainakin oireili raskautta. Sittemmin alavatsassa ei ole juurikaan ollut tuntemuksia, mutta häpyluuta jomottelee. Voiko kyse olla liitoskivuista? Jomotus ja vähäinen särky erityisesti kävellessä alkoi jo noin raskausviikolla kuusi, vaikka olen aina luullut, että luuliitokset alkavat löystyä tuntuvasti vasta joskus loppuraskaudesta. No, toisaalta ehkä tämä jomotus alkaa vasta silloin yltyä kivuksi. 

Raskauspahoinvointini on ollut onneksi vähäistä. Muutaman kerran päivässä saattaa yököttää esimerkiksi voimakkaat pahat hajut tai liian kireällä oleva kaulahuivi tai liian tiukka paidankaulus. Vain kerran on oksennus ollut hyvin lähellä - parkkihallin kuselle haiseva portaikko oli haastava, mutta selvisin vain syljeskelemällä. Hajut tuntuvat myös ehkä aiempaa voimakkaammin. Mielestäni meidän tiskiaineemme on alkanut haista (ei tuoksua) korianterilta. Pitäydyn siis tiskaamasta.

Myönnän, että plussan jälkeen aloin salaa toivoa pahoinvointia tai muita ”selkeitä” raskausoireita. Varhaisultra kuitenkin todensi raskauden niin hyvin, että nyt olen uskaltanut todella uskoa olevani raskaana, vaikka oloni ei sitä erityisemmin toitotakaan.  Muiden migreeneistä, raskauspahoinvoinneista ja todella aroista rinnoista kuulleena olen oikein tyytyväinen ensimmäisen kahdeksan viikon vointiini. Toivotaan, että kaikki jatkuu hyvin ja ilman suurempia vaikeuksia! 

Varhaisultra - rv 7

Tänään koitti se jännä päivä, kun meidän oli määrä mennä klinikalle varhaisultraan katsomaan, mitä vatsassa viime viikkojen aikana oikein on tapahtunut. Raskaus on nyt viikolla 7, joten tiesimme että mikäli kaikki on kunnossa, jopa alkion sydämen sykkeen voisi olla mahdollista nähdä.

Heti aamusta istuimme klinikan aulassa ja molempien vatsaa nipisti jännityksestä - Ok, ehkä m1:lla saattoi olla mukana joitakin raskauteen liittyviä nipistyksiä myös, mutta m2 myötäeli tässä kohtaa vatsan tuntemuksilla täysin. Pian pääsimmekin lääkärin luo ja hetken kuluttua näimme monitorilla jotakin mieletöntä.

Lääkäri onnitteli meitä ja kertoi, että kohdussa on kaikki juuri niin kuin tässä vaiheessa raskautta kuuluukin olla. Alkio on noin 8,5 mm "pitkä" ja sitä tarkkaan ruudulta katsoessa näkyi pientä väpätystä, joka kuulemma oli "Aivan selkeä syke".

Kuvaruutua katsellessa tuli aivan mieletön olo. Siellä todellakin on kaikki juuri niin kuin pitää ja pieni ihmisen alku kasvaa kasvamistaan. Tällä hetkellä mielessä on sekava, suunnaton onnen tunne. Mikäli kaikki menee hyvin, meitä on syyskuun alussa kolme.

HCG

50watts.com

Torstaina soitimme klinikalle heti sen auettua lomien jälkeen ja kerroimme inseminaation onnistumisesta. He suosittelivat istukkahormoni hcg:n mittaamista vielä verestä. Kotona tehtävät raskaustestit mittaavat vain, onko hormonia vai ei, mutta verikokeella saadaan selvitettyä hormonin tarkka arvo. Riensin siis saman tien klinikalle verikokeisiin, jotta tulos saataisiin mahdollisesti vielä perjantaiksi. Hoitaja kertoi, että koska raskauteni oli torstaina noin viikolla 5+2 olisi hcg-hormonia oltava noin 2000-6000 mIU/ml. Perjantaina odottelimme soittoa ja kahta minuuttia ennen klinikan sulkeutumista puhelin soi. Hcg-arvo oli 3883, eli kaikki on siltä osin hyvin ja ainakin jotain on kohdussa tapahtunut! Mikäli hormonimäärä olisi ollut viitearvojen alarajoilla, olisi määrää mitattu viikon kuluttua uudelleen ja seurattu, onko arvo kuitenkin noussut riittävästi.

Varasimme ajan myös varhaisultraan. Ultra on 15.1. eli raskausviikolla 7 ja silloin pitäisi olla mahdollista nähdä alkion sydämensyke. Mietimme kyllä, menemmekö varhaisultraan lainkaan, mutta ajattelimme että mitä aikaisemmin saamme mahdollisista ongelmista kuulla, sen parempi. Se taitaa olla nyt seuraava etappi, jota odotella ja jännitellä. Jatkamme tietysti myös raskausoireiden eli tällä hetkellä lähinnä oireettomuuden tarkkailua.

1.1.2014, rv 5 + 1

Vuosi on vaihtunut ja meillä vatsan seudun turvotuksen tarkkailu ja jännittäminen jatkuvat.

Olemme olleet kuluneen viikon ajan aivan superkiireisiä. Kiireiden tänään hellitettyä tajusin miettiväni, että onkohan masussa edelleen kaikki hyvin, vaikka en ole muistanut / ehtinyt ajatella sitä jatkuvasti. Aivn kuin m1:n raskaus lakkaisi etenemästä, jos minä en asiaa muistaisi 24/7 aktiivisesti ajatella.

Puhelimeen lataamamme applikaatio kertoo, että tänään alkion sydän alkaa lyödä. Uskomaton ajatus ja aloitus vuodelle 2014.

Minulla on vahva tunne siitä, että vuodesta 2014 tulee paras kaikista tähänastisista!

*Rakkautta ilmassa!*

On se plussa!

Eilinen pääsi kyllä yllättämään! Inseminaation onnistuminen on tietenkin ollut koko ajan tavoite, mutta arvioidut 10-15 %:n onnistumistodennäköisyydet ja omat hankalina pitämäni munasarjat saivat varautumaan pitkään klinikkakauteen. Vaikka tietysti mielessäni toivoin plussaa, en viimeiseen pariin päivään ollut edes miettinyt positiivisen raskaustestin mahdollisuutta. Kuukautiset tuntuivat olevan aivan nurkan takana, eikä rinnat tuntuneet erityisen aroilta tai olo muutenkaan mitenkään erilaiselta saati raskaalta.

Olin ehkä kuvitellut, että plussaviivan piirryttyä testiin alkaisin kiljua ja nauraa, mutta tulos oli niin uskomaton, että vain tuijotin ja hymyilin. Hämmästynyt virne on pysynyt kasvoilla siitä lähtien. Epätodellista! Ihanaa! Näinkö nopeasti tämä onnistui? Uskallanko edes ajatella, että tämä voi todella onnistua tästä? Olemme hyvin tietoisia siitä, kuinka alussa kaikki vielä on ja mitä kaikkea vielä pitääkään tapahtua ennen kuin solurykelmästä tulisi meidän lapsemme. Iltaa kohti uskalsimme jo lähteä miettimään, miltä tuleva vuosi ehkä näyttäisi, jos raskaus etenee onnistuneesti. Olisipa parasta! Huomasin nyt, että kun ystäväni ovat kertoneet raskausuutisistaan, en ole koskaan ymmärtänyt kysyä miltä plussan saaminen testiin tuntui. Varovaisen onnellista epäuskoa vai riemunkiljahduksia? Ehkä molempia? Tänään aamulla teimme vielä Clearbluen testin ja selvä plussahan tuo on! 

*kiljahdus* *epäusko*

Olin varannut jouluaatoksi paksun romaanin ja suklaata, mutta niin eilinen kuin tämäkin päivä on mennyt mm. googletellessa alkuraskauden oireita ja tapahtumia sekä etsiessä hyvää raskaussovellusta puhelimelle. Toisaalta oli hyvä harhauttaa ajatukset pois joulupöydän graavikaloista ja juustoista. Lataamani vau.fi-puhelinsovellus kuvaa raskausviikkoa 4+1 osuvasti: "Tuntuuko sinusta lähestulkoon mahdottomalta olla kertomatta kaikille vastaantulijoille, että olet raskaana? - - On luonnollista, että tässä vaiheessa sinun saattaa olla vaikea keskittyä mihinkään." 

Olen näemmä myös varsin suggestioherkkä, kun ennen testin tekemistä minulla oli vain selkeitä pms-oireita ja testin jälkeen oireet tuntuivatkin raskausoireilta. Tähän mennessä oireet ovat kyllä molempiin syihin sopivia: turvotusta ja lieviä alavatsan kipuja. Lisäksi minun tekee aivan jatkuvasti mieli napsia ruokaa, mikä tällaiselle laiskalle syöjälle on aivan uutta. Liekö syynä sitten raskaus vai jouluherkkujen yleinen houkuttelevuus, mutta ilolla olen santsannut niin kyläpaikoissa kuin kotijääkaapillakin. Raskauskilot, here I come!

Hyvää joulua! **

Lämmintä ja rauhallista joulua kaikille! Nauttikaa läheisitänne ja hyvästä ruoasta!

Meillä jouluaatto alkoi niin, että jonkin aikaa hereillä oltuani aloin tiedustella m1:ltä haluaisiko hän käydä vessassa. Kumpikin tiesi että tänään on klinikalta annettu testipäivä.

Testiin tuli pelkkä kontrolliviiva ja m1 ehti jo pujahtaa takaisin peiton alle mutisten jotain punaviinistä ja homejuustosta.

Katsoin itse testiä uudelleen ja noin kaksi minuuttia testin tekemisen jälkeen siihen oli ilmaantunut jotakin. Jotakin hyvin haaleaa, mutta ilmeisesti kuitenkin jotakin.

Olemme täällä tällä hetkellä hieman huuli pyöreänä. Emme uskalla vielä olla onnesta sekaisin, mutta sellainen lävitsetunkeva jännitys ja hämmennys ovat pinnassa. Voisiko se olla..?

Oireita?

www.multivu.com

Ns. piinaviikkomme ovat tällä kertaa sujuneet leppoisammin kuin edellisen inseminaation jälkeen. Klinikalta annettu testipäivämme on ylihuomenna tiistaina ja päätimme että testaamme ensimmäisen kerran vasta silloin. Emme siis ole vielä sortuneet yhteenkään hermostuksissa liian aikaisin tehtyyn raskaustestiin. Vasta kaksi iltaa olemme ääneen puhuneet mahdollisista oireista. Alamme selkeästi harjaantua!

Vaikka asiaa yrittää olla jatkuvasti ajattelematta ja vaikka siihen tällä kertaa kuin itsestään suhtautuu kärsivällisemmin ja rauhallisemmin, ei "entä jos" -ajatuksilta voi välttyä.

Olen ollut huomioivinani m1:n alavatsassa turvotusta, mutta m1 on torpannut havaintoni ilmoittamalla, että vatsassa on vain ilmaa. Eilen ja tänään m1 on tuntenut kuukautiskipuja / kuukautisia ennakoivaa kipua alavatsassa. Lisäksi hänellä on nuhaa ja välillä viluisuutta, mitkä taas voi melko helposti yhdistää muutama viikko sitten alkaneeseen flunssaan.

M1:sta tuntuu selkeästi helpommalta ajatella, että vatsan turvotus on ilmavaivoja ja paineen tunne alavatsassa kuukautisia ennakoivia tuntemuksia eikä mitään sen kummempaa. Ehkä onkin viisaampaa yrittää olla analysoimatta oireiden syytä loputtomiin. Ymmärrän tietysti myös sen, että mahdolliseen miinukseen voi olla helpompi suhtautua, jos ei elättele liikaa toiveita. Luulen, että m1 yrittää myös olla lietsomatta minun odotuksiani / toiveitani spekuloimalla oireita mahdollisimman vähän. Minä taas uteiaisuuttani silti kyselen m1:lta välillä oireista, sillä haluan jakaa tuntemuksia ja muutoin minun on hyvin vaikea tietää, miltä m1:sta omassa vartalossaan tuntuu.

Että tällaisia tunnelmia täällä.. Fyysisten oireiden lisäksi ilmassa on ollut hieman mielialavaihtelua, mutta siitä on vaikeaa sanoa onko täysin normaalia, liittyykö mahdollisiin alkamassa oleviin kuukautisiin vai kenties johonkin muuhun. Onneksi enää muutama päivä jäljellä ja sitten voimme molemmat juhlistaa joulua joko ällistyttävän onnentunteen tai maittavan kala- ja juustopitoisen jouluruoan + viinin kera.

Vol 2

Kuten edelleisestä postauksesta kävi ilmi, maanantaina m1:n käytyä ultrassa olimme niin hyvässä tilanteessa, että sopiva annos Menopur-hormonia oli löytynyt ja yksi 19mm:n rakkula oli kypsynyt. Siksi maanantaina m1 lähti klinikalta irroituspiikin saaneena. Lääkärin mukaan irroituspiikki irroittaa munarakkulan keskimäärin 36 tunnin kuluttua.

Ihmeellistä, kuinka iloiseksi ihminen voi yhdestä parin sentin rakkulasta tulla! Olin lopun työpäivää pelkkää hymyä.

Tiistaina iltapäivällä meille tehtiin inseminaatio no 2. Rakkula ei ollut vielä irronnut, mutta lääkäri kertoi, että se irtoaisi luultavasti hyvin pian.

Muutamaa tuntia myöhemmin istuessamme kotisohvalla tapahtui sama kuin viime kierrossa. Liekö sattumaa, mutta juuri ovulaation aikoihin niin viime kuin tässäkin kierrossa m1:llä alkoi selkeät flunssan oireet. Kuin yhdellä kellonlyömällä. Siinä me sitten pohdimme onko hän oikeasti vilustunut vai johtuvatko yhtäkkiä alkaneet kurkkukipu ja vilu kenties ovulaatiosta, stressin laukeamisesta vai jostain muusta. Nokkelana ja hauskana ihmisenä ehdotin, että ehkä luovuttajalla on luovuttaessa ollut flunssa.

Nyt edessä on tavallista jännempi joulunodotusaika, sillä hymyilevä lääkäri toivotti meille hyvää joulua ja antoi testipäiväksi 24.12. Voi olla, että nyt on paras keskittyä ajattelemaan enemmän vain niitä laatikoita, paketteja ja muita valmisteluja, jotta jännitys ei kävisi liian kovaksi.

Mukavaa joulunodotusta myös muille!

kallioliike.org

Menopur tuottaa tulosta

Olen nyt ottanut Menopuria 17 päivää. Navan ympärillä on useampi pieni pistosjälki, mutta muuten piikittäminen on sujunut yllättävänkin mukavasti. Joka ilta kahdeksan aikaan olen kaivanut ruiskurepertuaarini keittiönpöydälle ja kerännyt käytetyt neulat apteekkiin vietäviksi. Aamu-unisuuttani valitsin pistosajankohdaksi illan, ja siksi olenkin joutunut muutaman kerran kuljettamaan neuloja ja lääkettä ravintoloiden vessoihin. Rutiinilla niistäkin on selvitty, vaikka ruiskujen jättäminen ravintoloiden naistenhuoneisiin on tuntunut joka kerta aika erikoiselta.

Ensimmäinen ultra oli viiden päivän Menopur 75 ky -kuurin jälkeen. Munarakkuloissa ei ollut tapahtunut mitään.

Toinen ultra oli yhteensä 10 päivän lääkkenoton jälkeen. Ultrassa ei vieläkään näkynyt rakkuloissa kasvua. Kohdun limakalvo oli muutaman millin paksuuntunut, mutta rakenteeltaan vielä sellainen kuin alkukierrossa. Ultran jälkeen suurensimme Menopur-annostusta 112,5 ky:ön.

Tänään aamulla jännitin klinikalle menoa. Ajattelin, että olisi jo kiva päästä lääkekuurista seuraavaan vaiheeseen. Lisäksi jokainen hormonipistos maksaa muutaman kympin ja tähän mennessä niitä pistoksia on lähes parikymmentä. Lääkärin ensimmäinen kommentti ultrakuvasta oli "no niin, nyt on ainakin tapahtunut!". Kymmenen 75:ky:n ja seitsemän 112,5 ky:n jälkeen ultrassa näkyi useita 13 mm munarakkuloita ja yksi 19 millimetrinen. Vihdoin! Onneksi noiden monirakkulaisten munasarjojen tuottamien monien pienten rakkuloiden seasta löytyi tuo yksi johtofollikkeli. Tämä tietää sitä, että pääsemme taas yrittämään!

www.social-engineer.org

Sain heti klinikalla Pregnyl-piikin, joka irrottaa munasolun noin 30 tunnin kuluttua pistoksesta. Huomenna iltapäivällä siis toinen inseminaatio!

Kohti inseminaatiota vol. 2

Koska viime kierrossa käytetty tablettihormoni Letrozol kypsytti sen verran pienehkön rakkulan (16 mm) ja limakalvokin jäi ohuehkoksi (6 mm), toivotaan piikitettävän Menopurin tuottavan tässä kierrossa otollisempia tuloksia. Kohta on kolme ensimmäistä piikitystä jo takana päin! Olihan tuo hurjaa sekoitella kuiva-ainetta liuottimeen ja heilua kahden piikin kanssa, kunnes toisella niistä (onneksi sillä pienemmällä) piti ruiskauttaa hormoni mahamakkaraan. Eilen jouduin tekemään neulaoperaation kenttäoloissa ravintolan vessassa. Hyvinhän tuo onneksi meni, kun oli asiantuntevat tukijoukot auttamassa. 

Piikitän 75 iu:n annoksen Menopuria vatsanahkaani kiertopäivinä 5-9. Kymmenentenä kiertopäivänä eli ensi keskiviikkona on ultra, jossa katsotaan, mitä on tapahtunut ja miten jatketaan. Jos rakkula on kasvanut hyvin, irrotuspiikki Pergnylin saanee ottaa jo keskiviikkona tai torstaina. Irrotuspiikin jälkeisenä päivänä on inseminaatio. Toivottavasti tällä systeemillä saataisiin yksi tai muutama rakkula kasvamaan sopivankokoiseksi. Vaikka tästä kierrosta ei tärppäisikään, olisi tietenkin hienoa löytää jo sopiva lääke ja annos seuraavia yrityksiä varten.

Kierron alkaminen oli tietenkin inseminaation jälkeen harmittava uutinen, mutta toisaalta uuteen yritykseen orientoitumisen jälkeen tämä kierron alku on ollut selkeydessään mukava levähdyshetki: ei tarvitse odottaa ja jännittää mitään eikä tarvitse olla epätietoinen. Inseminaatiopäivän ajankohdan stressailu on vasta ensi viikon heiniä ja sitten alkaakin pikku hiljaa taas parin kolmen viikon itsetarkkailun sävyttämä ollako vai eikö olla -jännitysnäytelmä. 

KP 1

Se, ettei m1:lle ilmaantunut kuukautisia eivätkä raskaustestit näyttäneet plussaa, herätti meissä hieman huonotuulisuutta. Teimme raskaustestejä aikamme, kunnes turhaannuimme ja annoimme asian olla. Välillä testasimme taas ja turhauduimme taas.
Koska emme oikein tienneet minkä pituinen kierto m1:llä voisi olla, emme myöskään tienneet olisiko kuukautisten jo pitänyt alkaa. Oltuamme melkein viikon verran testailematta päätimme viime viikon perjantaina tehdä vielä yhden testin, joka sekin oli negatiivinen. Silti tietty epätietoisuus tilanteesta rassasi hieman.

Vaikka olemme pyrkineet henkisesti valmistautumaan siihen, ettei raskaus välttämättä onnistu ensimmäisellä, toisella tai viidennelläkään yrittämällä ja vaikka kuinka päätimme pysyä rauhallisina ja malttaa odottaa onnistumista kärsivällisinä, huomasimme inseminaatiota seuranneina viikkoina hermoilevamme - välillä enemmän, välillä vähemmän. Kuitenkin.

M1:n munasarjat pitivät meidät jännityksessä aina kp 33:lle saakka. Tietysti välillä ajatuksissa kävi, että voisiko raskaus siltikin olla totta, kun kuukautiset kerran eivät alkaneet. Välillä tunsi olevansa varma, että kuukautiset alkaisivat hyvinkin pian. Pirautimmepa jo klinikallekin pohtiessamme, että mitä tässä tiedottomuuden tilassa kannattaisi tehdä. Sieltä meille sanottiin, että kannattaa vain odotella, että kyllä ne kuukautiset sieltä vielä alkavat.

Tänään huomasimme, että ammattilaiset klinikalla olivat oikeassa. Nyt mieli on oikeastaan huojentunut. Tiedämme viettävämme kiertopäivä ykköstä ja jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, on meillä jo ensi viikon lopulla seuraava inseminaatio.

Tällä kertaa erona on se, että m1 piikittää *tähän sen lääkkeen nimi, jota en muista*-hormonia viiden päivän ajan ja sitten pidellään peukkuja, että rakkula kypsyisi sopivan kokoiseksi inseminaatiota varten. Se selviää luultavasti kp 10:llä, joka on ensi viikon keskiviikkona. Mikäli rakkula on siihen mennessä kypsynyt sopivasti, ottaa m1 vielä irroituspiikin ja inseminaatiota voitaisiin kokeilla mahdollisesti ensi viikon torstaina tai perjantaina.

Toinen ero tällä kertaa on toivottavasti kaksi hieman vähemmän hermoilevaa ja hermoilun takia vuoron perään tiuskivaa, vuoron perään tiuskimista pahoittelevaa naista.

Juuri nyt päällimmäisenä tunteena ei ole pettymys ensimmäisen inseminaation jälkeisestä miinuksesta vaan jostain syystä tyytyväinen ja rauhallinen olo. Tunne siitä, että kyllä se lapsi sieltä vielä tulee.

Odottelu ja testaaminen jatkuu

explodindog.com

Ei plussaa, ei menkkoja. Luulin, että tässä vaiheessa jo olisi jonkinlaisen häivähdys plussaa tikussa tai aavistus saapuvista kuukautisista. Olen tietenkin ehtinyt jo käydä tunteella ja googlella läpi kaikki mahdolliset skenaariot raskaudesta ja raskaudettomuudesta irtoamattomaan munasoluun. Kuinkahan kauan tässä pitää odotella, että tulee jonkinlainen tieto? No, pakkohan sen tiedon on jossain vaiheessa meidätkin saavuttaa. Jatkamme siis odottelua.

Ennen testiä

Tänään kolahtivat netistä tilaamani raskaustestit postilaatikkoon. Saas nähdä, päästäänkö niitä testaamaan loppuviikosta vai alkavatko menkat ennen testipäivää. Klinikalta testipäiväksi sanottiin sunnuntai, mutta saattaa olla, etten malta olla testaamatta jo päivää ennen.

Myönnän menneellä viikolla kirjoittaneeni googleen hakusanat "raskausoireet ennen plussaa" ja tarkkailleeni itseäni huomattavasti tavallista aktiivisemmin. En kuitenkaan ole erityisemmin oireita huomannut, joten ei tässä paljon auta muuta kuin odotella. Tällä viikollahan tuo joka tapauksessa selviää.

Lapsentekoprosessi on näemmä pyörinyt myös m2:n mielessä, sillä yhtenä yönä minut herätettiin unissaan puhuvan m2:n kanssa keskusteluun.

m2: Löysikö se ne?
m1: Ai mitkä? 
m2: No löysikö se lääkäri ne follikkelit?!