maanantai 30. syyskuuta 2013

"Luovuttajasta soittelen..."



www.thefunctionkey.com


Sain perjantaina m1:ltä puhelun kesken työpäiväni. Klinikalta oli soitettu ja kerrottu, että valitsemallemme luovuttajalle tehdyissä testeissä oli havaittu jotakin poikkeavaa ja tämän vuoksi ainakaan ensimmäiset spermaerät eivät soveltuisi käytettäväksi inseminaatiossa. Mikäli tämän luovuttajan sukusoluja haluttaisiin käyttää, jouduttaisiin luovutuksia ja testejä tekemään uudelleen ja tähän saattaisi kulua useita kuukausia. Klinikallakaan ei tiedetty aivan tarkkaan, mitä kokeissa oli selvinnyt, mutta jotain häikkää luovutetussa spermassa tai luovuttajan verikokeissa ilmeni.

Klinikalta kerrottiin, että voisimme vielä valita toisen luovuttajan ja saimme uudelleen listan lähimpänä toiveitamme olevista luovuttajista.

On vaikea kuvailla tuntemuksia, joita luovuttajan valitseminen muutaman kriteerin perusteella herättää. Välillä asiaa ajattelee lähes merkityksettömänä ja välillä jokaista kriteeriä pohtii tarkkaan ja pyörittelee mielessään. Olen miettinyt, johtuuko asia siitä, että luovuttaja on tässä vaiheessa jotakin konkreettista tulevaan lapseen liittyvää. Puolet lapsen geeneistä tulee tältä anonyymilta luovuttajalta, josta me kuitenkin tiedämme vain muutamat piirteet. Tämä henkilö, josta tiedän pituuden sekä silmien ja hiusten värin, pyörii mielessäni. Huomaan kuvittelevani jatkuvasti miltä hän näyttää ja ajattelen minkälaisia piirteitä tuleva lapsemme häneltä mahdollisesti perii.

Toisaalta luovuttajan ajatteleminen tuntuu turhauttavalta, sillä haluaisin keskittyä vauvaprojektissa meihin kahteen, enkä mieltää asiaa niin, että projektissamme on oleellisena läsnä joku kolmas. Toisaalta ajattelen lämmöllä henkilöä, joka on luovuttanut sukusoluja auttaakseen meidän kaltaisiamme ihmisiä. Toivon kuitenkin, että viimeistään siinä vaiheessa, kun tuleva lapsemme on jotakin muutakin, kuin pelkkä haave, vaikkapa aamupahoinvointia ja kasvavia millejä, sydänääniä ja virtsarakkoa painavia pieniä jäseniä, ajatukseni siirtyvät luovuttajasta tulevaan perheenjäseneeseemme.

Meidän piti siis pikaisesti valita uudelleen kahdesta vaihtoehdosta. Töissä avokonttorin mielenkiintoisia puolia on aina mm. se, kun joku joutuu suorittamaan jonkin kiusallisen henkilökohtaisen puhelun työkavereiden kuullen. En ollut ajatellut, että tulevan spermanluovuttajan kriteerien valitseminen sattuisi kohdalleni avokonttorissa, mutta jotenkin onnistuin selviämään tilanteesta ja ainakaan kukaan ympärillä olleista ei näyttänyt siltä, että olisi kärryillä mistä puhuttiin. Uskottelin itselleni, että tilanne kuulosti kenties uuden huonekalun tai sisustusratkaisun valitsemiselta.

Valinta ei loppujen lopuksi ollut vaikea. Uudelta luovuttajalta tilattiin meille kuusi olkea.
Siittiöt lähtisivät matkalle kohti Suomea maanantaina.

Toivottavasti valitsimme oikein ja tulevan vauvan silmien väri mätsää sohvamme kanssa.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Sperma-asiat


Vihdoin maanantaina saimme soiton biologilta, joka kertoi soittelevansa "näissä sperma-asioissa". Hän kertoi, että heiltä ei löydy listoilta sperman luovuttajaa, joka vastaisi toiveitamme (hiusten ja silmien väri, pituus, etninen alkuperä). Kuulemma tanskalaisesta pankistakaan ei välttämättä ihan helpolla löydy kriteerejämme täyttävää luovuttajaa, vaan saattaisimme joutua odottelemaan sopivan luovuttajan löytymistä. Tämä tuli meille aika yllätyksenä, sillä toiveemme eivät ole mielestämme mitenkään erikoisia. Maanantaisen puhelun jälkeen jäimme miettimään, muuttaisimmeko kriteerejämme ja lupasimme palata tällä viikolla vielä asiaan.

Tänään soittelin klinikalle kertoakseni, että voimme pituudessa ja silmien värissä kyllä joustaa, mutta muuten jäämme mieluummin odottelemaan kuin vaihtamaan muita toiveitamme. Sainkin heti kuulla, että tanskalainen pankki oli päivittänyt luovuttajalistaansa ja sieltä löytyi heti muutama meille sopiva ehdokas. Kolmesta ehdokkaasta valitsimme sitten m2:n kanssa samantien sopivimman ja varasimme kaksi optiota. Kunkin luovuttajan sukusoluja voidaan käyttää vain viiden eri naisen kohdalla ja halusimme heti varmistaa, että myöhemmin m2 tulisi raskaaksi saman luovuttajan spermalla ja lapset olisivat näin keskenään biologisesti sukua toisilleen. Olkia eli sperman kertaeriä tilasimme kuusi, niillä yritämme saada minut raskaaksi. Jos se ei riitä, tilataan lisää, ja jos tärpää aiemmin, säästetään loput toisen lapsen yrittämiseen. Tilaus tulee lokakuun alussa ja heti kun kama on klinikalla, aloitan keltarauhaskuurin menkkojen aikaansaamiseksi. 

Puhelun hoidin työpaikan kopiohuoneessa työkavereita pakoillen. Maanantaisen soiton lopussa kollega tuli huoneeseen juuri kun kerroin, millaisia silmienvärejä ja etnistä alkuperää olimme ajatelleet. Toivottavasti ei tajunnut, mistä värianalyysissa oli kyse. Tämänpäiväisten hyvien uutisten jälkeen oli kyllä vaikea palata työn pariin ja keskittyä hommiin. Me päästään yrittämään ekan kerran ehkä jo lokakuussa! Jännää! 


sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Puhelin soi

Klinikalta oltiin soitettu! Soitin takaisin ja kävi ilmi, että biologi oli yrittänyt tavoitella. Hän ei pystynyt juuri silloin vastaamaan puhelimeen, koska teki just vauvaa koeputkessa (luulen), joten meihin päin luvattiin olla yhteydessä. Kuljin loppupäivän puhelin kädessä ja soittoäänet täysillä, mutta soittoa ei enää tullut.

Miten tässä nyt pitäisi malttaa maanantaihin saakka, jos meillä on joku tanskalainen langan päässä!

perjantai 30. elokuuta 2013

Luovuttajasta ja muusta


Naisparin perheen perustamiseen liittyy ainakin muutama suurempi kysymys, joihin toivoin meidän löytävän vastauksia tai näkökulmia, jotta voisimme edetä projektissamme selkeämmin sävelin. Olen miettinyt, mitä kaikkea meidän olisi hyvä pohtia ennen klinikan ensikäyntiä. Mielessä vilisee niin paljon kysymyksiä joihin kaipaa vastauksia, vaikka kaikkiin ei varmasti ole oikeaa vastausta. Siksi koenkin tärkeäksi keskustella ja pyöritellä asioita mielessä itsekseen ja toisen kanssa useampaan kertaan. Jossakin vaiheessa palaset varmasti tuntuvat loksahelevan kohdilleen ja tiedetään selkeämmin kuinka edetä.

Yksi ensimmäisistä ratkenneista päätöksistämme oli, että m1 tulisi olemaan ensimmäisen lapsen biologinen äiti. Tähän päätökseen oli työ- ja muun elämäntilanteen kannalta suht helppo päätyä. Mm. epäsäännöllisten tai usein väliin jääneiden kuukautisten takia oletimme, että m1:n raskaaksi saattamiseen voisi mahdollisesti liittyä haasteita tai kulua hieman enemmän aikaa. Tämä oli yksi asia joka puolsi sitä, että projekti kannattaisi aloittaa hyvissä ajoin ja toisaalta pian myös sen takia, että tämän onnistuttua m2 voisi mahdollisesti olla joskus vuorossa. Emme halua lykätä lasten hankkimista enää kovin kauas, joten aloittaminen m1:sta tuntui hyvältä idealta.

Toinen suuri pohtimisen aihe on tulevan lapsen biologinen isä. Realistisia vaihtoehtoja meillä oli selkeästi kaksi: tunnettu luovuttaja eli käytännössä joku tuttumme tai anonyymi luovuttaja. Molemmissa tapauksissa inseminaatio tapahtuisi hedelmöityshoitoklinikalla, sillä se tuntui tehokkaimmalta ja turvallisimmalta vaihtoehdolta. Klinikalta saisimme varmasti vastauksia kysymyksiimme ja toisaalta apua esimerkiksi m1:n epäsäännöllisen kuukautiskierron asettamiseksi kohdilleen hedelmöitystä varten.

Luovuttajan valintaan, tunnettu tai tuntematon, liittyy myös kysymys luovuttajan roolista lapsen elämässä. Sopisiko meille vaihtoehto, jossa joku tuttumme luovuttaisi sperman ja olisi mahdollisesti mukana lapsen elämässä. Olemme kuulleet, että jotkut ovat sopineet luovuttajan tulevan lapsen elämään esimerkiksi kummisedän roolissa. Toisaalta, on niitäkin perheitä, joissa luovuttaja muodostaa lapsen kanssa selkeän isä-lapsisuhteen.

Mietin kovasti, olisiko helpompaa ja lapsen kannalta parempi, jos luovuttaja olisi joku tuttumme. Siten lapselle voisi konkreettisesti kertoa, hänen omasta alkuperästään kysellessään, kuka hänen biologinen isänsä on. Ajattelin asiaa jotenkin niin, että olen vastuussa siitä että pystyn antamaan tulevalle lapselleni tyydyttävän vastauksen hänen kysyessään biologisesta isästään. Mietin, olisiko vastauksen antaminen helpompaa, jos minulla olisi näyttää lapselle konkreettinen henkilö. Toisaalta, tuttuun luovuttajaan liittyisi sitten myös vanhemmuuden sovittavat käytännöt ja lapsen suhteet vanhempiinsa ja biologiseen isäänsä. Olisiko tuttu luovuttaja kuitenkaan yksiselitteisesti helppo tapa? Tulisiko lapsi onnellisemmaksi tietäessään kuka hänen biologinen isänsä on? Entä jos lapsi pettyisikin suhteeseensa isänsä kanssa? Mitä jos luovuttajan kanssa tulisi erimielisyyksiä lasta koskien?

Lahjasoluneuvonnan psykologi kertoi meille, että tutkimusten mukaan lapsi tarvitsee yhden tai kaksi luotettavaa ihmissuhdetta aikuisten kanssa kehittyäkseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Keskustelin m1:n kanssa aiheesta ja hän sai silmäni avautumaan uudelleen. Lapseni ei tulisi lähtökohtaisesti olemaan vailla mitään, vaikka hänen biologinen isänsä ei olisi hänen elämässään läsnä. Vaikka luovuttaja olisi tuntematon. Lapsella tulisi silti olemaan kaksi rakastavaa vanhempaa. Hänen ei tarvitsisi tuntea jäävänsä paitsi jostain, sillä hänellä olisi meidät. Toki lahjasoluilla alkaneen elämän alku on erilainen kuin lasten saamat alut yleensä, mutta sen ei tarvitse olla jotenkin osittaista tai vajaata. Ymmärsin viimein, että meidän lapsemme kokonainen perhe tulisi koostumaan, ainakin ensimmäisinä vuosina, minusta lapsesta ja vaimostani.

Vaikka meillä siis olisi ollut tuttavapiirissä luovuttamiseen suostuva ja meille kaikin puolin läheinen ja ihana mies, päädyimme siihen, että tulisimme käyttämään tuntemattoman luovuttajan soluja. Ratkaisu tuntui meistä lopulta yksinkertaisimmalta ja selkeimmältä. Lisäksi näin lapsi olisi ikään kuin meidän kahden projekti, eikä siihen kuuluisi kolmansia osapuolia tai muita mahdollisia sukulaisia eikä sovittaviksi tulevia rooleja. Tilanne olisi lapsellekin toivottavasti selkeämpi.

Lahjasoluneuvonnan psykologi puhui meille myös sosiaalisen verkoston tärkeydestä varsinkin meidäntyyppisessä perheessä. Olemme samaa mieltä siitä, että on tärkeää, että lapsellemme mudostuu myös muita tärkeitä aikuissuhteita kuin suhteensa meihin, vanhempiin. Koemme tärkeäksi myös sukulaisten ja tuttaviemme roolit lapsemme elämässä. Olen miettinyt myös sitä, että tällaisessa tilanteessa esimerkiksi kummien roolit saattavat muodostua hyvinkin tärkeiksi lapsellemme. Tiedän, että lähipiirissämme on monia lapsiystävällisiä ja avuliaita ihmisiä, jotka varmasti haluavat olla mukana rikastuttamassa lapsemme ja itsensä elämää.

Olen ylipäätään painiskellut sellaisten kysymysten kanssa, onko minulla oikeutta hankkia lasta. Onko liian itsekästä hankkia lapsi, joka ei mitä suurimmalla todennäköisyydellä koskaan tule viettämään aikaa biologisen isänsä kanssa? Olemmeko me vanhempina riittävät lapselle? Tuleeko hän tuntemaan koko elämänsä, että häneltä on puuttunut jotain? Tuleeko hän hyväksymään ratkaisumme?

Usein kuulee kahden naisen tai miehen perheiden olemassaolon puolustuksena jotenkin sen tyyppisen kommentin, että eihän kaikilla lapsilla ole kahta vanhempaa tai ylipäätään vanhempia, jotka pystyisivät huolehtimaan heistä hyvin. Mikseivät siis homoseksuaalitkin soveltuisi vanhemmiksi yhtä hyvin. Koen jokseenkin loukkaavana meidän vertaamisen ja meidän olemassaolomme hyväksymisen sillä verukkeella, että joillakin toisilla on asiat toisin tai heiltä puuttuu jotakin. En ymmärrä yhteyttä näiden asioiden välillä enkä ymmärrä miksi meidän perheemme olisi jollakin tapaa hyväksyttävämpi sen vuoksi mitä joillakin muilla on tai ei ole.

Joka tapauksessa, nämä kaksi ehkä suurinta käytännönasiaa on nyt ratkaistu ja jatkamme projektiamme klinikkaa kohti, tarkoituksena saattaa m1 raskaaksi tuntemattoman luovuttajan siittiöillä.

Tuntuu uudelta, jännittävältä ja hienolta. Olen meistä ylpeä.

maanantai 26. elokuuta 2013

PCO

http://joanieandleighscakes.com/project/misc-holidays/eggs-in-a-nest-2/

Munanjohtimet ovat auki ja hormonit ovat kohdillaan, mutta epämääräinen kuukautiskiertoni sai selityksen: monirakkulaiset munasarjat. Kuulemma muuten vaikuttaa kaikki olevan ihan kunnossa.

Avuksi raskautumiseen tarvitaan hormoneja kypsyttämään munia ja mahdollisesti irrottamaan kypsyneet munasolut. Lääkäri varoitteli jo etukäteen, että monirakkulaisuuden takia riskinä on, että lisähormonilla munasoluja kehittyy liikaa ja inseminaatiota ei voi monikkoraskausriskin takia tehdä. Sellaisessa tapauksessa koeputkihedelmöitys olisi varteenotettava vaihtoehto. Mutta näitä selvitellään sitten hoidonsuunnittelukerralla ja hoidon edetessä.

Fiilikset ovat ristiriitaiset. Olen innoissani siitä, että asia taas etenee ja helpottunut siitä, että pco on hidaste, ei este raskaudelle. Ehdin jo parin hysteerisen yön aikana arvata itseni vaihdevuosiani viettäväksi mahoksi. Toisaalta pco ei tee projektiamme yhtään sen helpommaksi, eli ei tässä nyt tuuletellakaan. Mutta hyvillä mielin eteenpäin.

Pitää googletella hieman lisää tuota pco:ta. Perusidea lienee se, että munasarja ei toimi normaalisti, vaan tuottaa monia pieniä rakkuloita. Tämä sinänsä on yleistä, mutta osalla tähän liittyy sekaisin olevat hormonit / kuukautiskierto / ovulaatio. Ja silloin kyseessä on pco. Erikseen on sitten vielä pcos, jolloin kyse on syndroomasta, johon liittyy usein akne, liiallinen karvoitus ja ylipaino. Finnittömänä ja normaalikarvaisena pulkannaruna en usko kuuluvani siihen ryhmään.

Seuraavaksi tiedossa lahjasoluneuvonta eli psykologikäynti. Vastaanotolla käyneet ystävämme jo paljastivatkin muutamia psykologin kysymyksiä. Olemme siis varautuneet.

perjantai 23. elokuuta 2013

Verikokeet


Verikokeissa käyty! Ehdin jo eilen soitella hermostuksissani klinikalle ja kysellä, onko normaalia, että Primolutilla aikaansaadut menkat on onneton parin päivän kivuton puro tosi normaalin viikon infernaalisem niagaran sijaan. Kuulemma voipi olla. Verikokeisiin siis, kahdessa minuutissa olo veriputkilot täynnä ja kyynärtaipeeseen saatu laastari, joka on aina niin ikävä repäistä pois.


maanantai 12. elokuuta 2013

Ensimmäisiin tutkimuksiin

Kuva: http://blog.dinolingo.com/ 

En ole koskaan yhtä innokkaasti odottanut menkkojani, eikä kyllä m2:kaan. Primolut-kuuri toimi ainakin sen verran, että tänään sain soittaa klinikalle ja pyytää aikaa verikokeisiin 3.-5. kiertopäivälle. Sain ajan keskiviikolle.

Verikokeissa katsotaan S-PROL, LH, AMH ja S-FSH (prolaktiini, lutenisoiva hormoni, anti-Müller-hormoni sekä follikkelia stimuloiva hormoni, jos joku muukaan ei näitä heti hoksannut). Kilpirauhasvajaatoimintaisena TSH:ni on seurannassa ja arvot kohdillaan, joten sitä ei tarvitse tsekata. Säästän yhden putkilon verran vertani.

Kun kierto on nyt vihdoin lähtenyt käyntiin, pystyin varaamaan ajan myös ultraan. Se tehdään vähän ennen oletettua ovulaatiota, minulla 10. kp eli keskiviikkona 21.8. Samalla tehdään munatorvien aukiolotutkimus, jonka latinalaisperäistä nimeä en jaksa yrittää tähän tavata. Ohjeeksi sain ottaa gramman ibuprofeiinia tai parasetamolia, sillä tutkimus voi olla kivulias.

Kolmas aika on varattu lahjasoluneuvontaan syyskuun alkuun. Tämä psykologin tapaaminen on pakollinen kaikille lahjasukusoluja käyttäville. Sinne menemme tietenkin molemmat, muuten hoidan oman työaikatauluni lomassa muut tarkastukset, verikokeet sun muut. Inseminaatioihin - jos ja kun sellaiset on edessä - olisi tarkoitus molempien päästä.

Jännittää.
Kutkuttaa, että vihdoin asiat lähtevät etenemään. Pelottaa, että löytyykin jotain, joka estäisi raskaaksi tulemisen.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Ensikäynti

Kuva: kickstarter.com

Ratikalla keskustaaan ja loppumatka kävellen. Hissillä ylös ja klinikan aulaan. Ystävällinen ja kotoisa vastaanotto, lyhyt odottelu aulassa ja sitten lääkärin huoneeseen. Hymyilytti ja jännitti.

Olimme etukäteen täyttäneet esitietolomakkeet ja koska minun olisi tarkoitus olla ensimmäisenä raskaana, keskittyi käyntimme lähinnä minun tietojeni läpikäymiseen. Kun terveydentilani oltiin todettu hyväksi (okei, voisin syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän), siirryttiin kartoittamaan kuukautiskiertoani. Esitietolomakkeeseen olin kirjannut kiertoni pituudeksi 30-300. Jep, ei ihan osu joka kuulle. 

Tästä lähdemme siis projektia viemään eteenpäin: kuukautiskierron kartoitus. Selvää lienee, että jotain häiriötä munasolun kypsymisessä/irtoamisessa/jossain on. Tämä on ollut itsellänikin tiedossa sitten 90-luvun. Ensiksi siis sysätään kuukautiset alulle keltarauhashormonilla (Primolut 10 päivää) ja sen jälkeen mitataan alkukierron hormonit verestä (kiertopäivien 3.-5. aikana). Vähän ennen oletettua ovulaatiota (n. 9.-11. kp) on ultra, jossa tarkastetaan mm. limakalvon paksuus ja munarakkuloiden tilanne. Samalla tehdään munanjohtimien aukiolotutkimus. Verikokeista ja ultrasta saatujen tietojen jälkeen tiedetään paljon enemmän. 

Tällä hetkellä oletuksena ja toiveena on, että ovulaatio saadaan aikaiseksi lisähormoneilla ja kenties munasolun irtoamista kannustetaan myös lääkkeillä. Siitä seuraava toimenpide olisi sitten inseminaatio. Tai inseminaatiot, kunnes olisimme raskaana tai kunnes olisi aika siirtyä koeputkihedelmöitykseen. Mutta näistä kaikista sitten lisää, kun on selvää, missä kunnossa omat hormonini ja munasarjani ovat.

Ensikäyntimme kesti vajaat puoli tuntia, lääkäri oli mukava ja asiallinen ja meillä oli tilaa kysymyksille. Koska haluaisimme myöhemmin myös toisen lapsen, kyselimme mahdollisuudesta saada sama luovuttaja myös toisella kertaa. Sama luovuttaja voi olla Suomessa vain viiden eri naisen lapsilla, joten voimme varata "option" samaan luovuttajaan vaikka heti (tai käytännössä heti kun tärppää). Yleensä myös yritetettäessa raskautta tilataan olkia (=spermasatseja) noin viisi, joten jos tulisinkin raskaaksi ensiyrittämällä, voisimme käyttää jäljelle jääneitä neljää olkea myöhemmin m2:n raskauttamiseen. 

Visiitin ja lounaan jälkeen kävelimme suoraan apteekkiin ja aloitin Primolut-kuurini samantien. Oletuksena on, että kymmenen päivän kuurin jälkeen menee muutama päivä kuukautisten alkuun ja kahden viikon päästä voin varata ajan labraan ja ultraan. Lähiaikoina voimme myös varata ajan lahjasoluneuvontaan eli psykologille. 

Olo on malttamaton, mutta yllättävän rauhallinen. Luulin, että olisin lietsoutunut valtaisaan vauvakuumepaniikkiin, mutta selkeät seuraavat askelet rauhoittavan mieltä. Tuntuu, että juuri nyt meidän pitikin aloittaa tämä prosessi. 

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Vauvakuume

www.thebolditalic.com
Kun kaksi toisensa ja yhteisen rakkauden löytänyttä, lapsirakasta, kolmenkymmenen tienoilla olevaa naista huomaa yhtäkkiä olevansa keskellä vakitöitä, omistusasuntoa, kihlasormuksia ja niin, molempien tikittäviä biologisia kelloja, ei ole vaikeaa arvata että jossakin vaiheessa nämä kaksi lietsovat toistensa vauvakuumeet pilviin. "Ajattele jos. Mitä jos. Entäpä jos. Katso tuota. Ihana vauva! Miten söpö! Voi jos meillä olisi. Sinusta tulisi sellainen ja sellainen äiti. Minä haluaisin että minun lapseni joskus. Minä laittaisin aina erikoisia ruokia ja sinä tekisit kotiruokaa. Minä en ainakaan jaksaisi kestovaippoja. Vauvalla olisi sinun tikkujalat ja minun itsepäinen luonteeni. Minä haluaisin.."

Olen aina tiennyt haluavani lapsia. Tai lapsen. Olen joskus miettinyt, että viimeistään suunnilleen kolmenkymmenen ikävuoden tienoilla minun olisi hyvä alkaa pohtia asiaa vakavemmin. En kuitenkaan koskaan suunnitellut kovin tarkkaan sitä, kuinka tähän tilanteeseen, konkreettiseen lasten hankkimiseen, päätyisin. Ja nyt, jotenkin siinä nyt vain on käynyt niin. Tiedän, että jaan elämäni ihmisen kanssa jota rakastan. Jonka kanssa haluan olla. Johon luotan täysin. Joka tekee minut onnelliseksi ja jonka minä haluan tehdä onnelliseksi. Ja nyt kaikki on selvää. Nyt tiedän, miten haluan asioiden menevän. Kaikeksi onneksi tämä toinen ihminen haluaa samoja asioita. Yhdessä me olemme antaneet itsellemme luvan yrittää tehdä siitä ihan oikeasti totta. On aika ottaa askel kohti äideiksi tulemista. Me haluamme yhteisen lapsen.

Koska pelkkä m1:n käsityöblogien ja vauvanvaateblogien ja m2:n Oikotien rivitalokolmioiden seuraaminen ei vielä vie meitä kuin haaveissamme eteenpäin ja koska kuitenkin tiedämme nyt olevamme halukkuuden lisäksi valmiit, olemme varanneet helsinkiläiselle hedelmöityshoitoklinikalle ensikäyntiajan. Aika on loppukesästä ja jännittäminen on alkanut. Toisaalta, nyt kun aika on varattu, on asiaa helpompi ajatella selkeästi. Nyt lapsen hankkiminen ei enää ole pelkästään haaveita siitä mitä joskus voisi olla. Nyt kun aika on varattu, asia tuntuu konkreettisemmalta.

Minä olen siis m2 ja tuo toinen on m1, aka toivottu perheen ensimmäisen hedelmöittyneen munasolun kantaja. Pitkällisten keskustelujen tuloksena pääsimme siis yhteisymmärrykseen siitä, että elämäntilanteemme huomioon ottaen toivomme ensin m1:n raskautta. M2:n vuoro on mahdollisesti joskus tulevaisuudessa.

Olemme innoissamme. Tästä se alkaa.