Toinen äitiyspoliklinikkakäynti

Olin ensimmäisen äitiyspolin kasvuseurantakäynnin jälkeen muutaman päivän varsin huolissani vauvan voinnista ja äitiyslomalaisena minulla oli ehkä turhan paljon aikaa käytettäväksi sikiön hidastuneen/pysähtyneen kasvun syiden ja seurausten googletteluun… Löysin paljon tietoa, joka sai pelokkaaksikin, mutta toisaalta myös helpotti valmistautumaan mahdollisesti vastaantuleviin toimenpiteisiin. Esimerkiksi synnytys saatettaisiin käynnistää, jos arvioitaisiin sikiön kasvavan paremmin kohdun ulkopuolella. Kovin pienikokoisen vauvan alkutaival saattaisi myös vaatia sairaalahoitoa täysiaikaista ja -kokoista lasta pidempään. Olin huolissani, mutta vauvan jatkuvat liikeet saivat myös mieleni rauhoittumaan. Ei pienellä ainakaan hirvittävä hätä ole, jos hän jaksaa kovasti pyöriskellä ja jumppailla. M2 oli tietysti myös huolissaan vauvan tilanteesta, mutta hänelle oli varmasti myös raskasta yrittää tukea ehkä hieman hormonihuuruista raskaana olevaa vaimoa, johon ei järkipuhe tai lohduttaminen kovin hyvin uponnut.

Viime viikolla koitti toinen kasvuseurantakäynti äitiyspolilla kahden viikon kuluttua ensimmäisestä käynnistä. Jännitti. Lääkärin ensimmäisiä kommentteja meidän tullessamme sisään tutkimushuoneeseen oli ”ainakin vatsa näyttää suuremmalta kuin edellisellä kerralla”. Olo helpottui heti ja pystyin nousemaan tutkimuspöydälle luottavaisin mielin. Lääkäri aloitti sikiön sääriluun, pään ja vartalon mittaamisen ja meille näkyvän ultrakuvaruudun alakulmasta pystyimme lukemaan koneen tekemät arviot siitä, mitä viikkoja mitat vastasivat. Sikiön koko vastasi noin viikkoa kahta pienempää kuin mitä raskausviikot olivat, mutta toisaalta kasvua edellisestä oli selvästi tapahtunut. Kasvu ei siis ole pysähtynyt tai hidastunut, vaan pieni vain kasvaa omalla käyrällään! Huh!

Vaikka kasvu vaikutti hyvältä, emme selvinneet ultrauksesta ilman säikähdystä. Lääkäri tutki koon lisäksi napanuoran virtaukset ja yritti selvittää hapen kulkua sikiön aivoihin. Mikäli sikiö kärsii hapenpuutteesta, keskittyy veren ohjautuminen tärkeisiin elimiin kuten aivoihin ja siksi näitä virtauksia on syytä tarkastella (maallikkoselostus, kannattaa kysyä lääkäriltä pätevämpi kuvaus…). Lääkäri ei kuitenkaan saanut virtauksia kunnolla mitattua ja halusi vielä kokeneemman lääkärin mielipiteen tilanteesta. Tässä vaiheessa tietysti säikähdimme ja pelkäsimme lääkärin löytäneen jotain huolestuttavaa. Toinen lääkäri saapui paikalle ja tarttui ultra-anturiin ja huomattavasti napakammilla otteilla sai sikiön pään ja aivot tarkastelun alle. Kaikki oli kunnossa ja arvoja kehuttiin esimerkillisiksi. Toinen lääkäri oli kutsuttu paikalle vain siksi, että ensimmäinen ei ollut saanut tarpeeksi tarkkoja mittauksia, eikä siksi että arvot olisivat olleet huolestuttavat. Ehdimme todellakin säikähtää, mutta toisaalta hyvä että toinenkin lääkäri kävi antamassa mielipiteensä sikiön kasvusta. Kokeneempi lääkäri mittasi vielä sf-mitan ja sekin oli noussut selvästi muutaman viikon takaisesta. Yhdessä lääkärit totesivat, että syytä seurannalle ei enää ole. Lapsemme nyt vain on pieni, eikä hänellä ole mitään hätää. Neuvolassa jatkamme sf-mitan seurantaa ja mikäli siinä tapahtuu jälleen notkahdus, voimme palata äitiyspoliklinikalle tai suoraan päivystykseen.

Käynti oli todella huojentava! Parempia uutisia ei olisi voinut toivoa. Painoarvio tuolloin rv 36+3 oli 2400 g, eli kasvu on -2-käyrällä, mutta vauva alkaa olla jo aivan hyvänkokoinen. Tänään on rv 37+4 ja koska keskosuuden rajana pidetään syntymistä ennen rv 37 ja alle 2500-grammaisena, voimme iloita siitä, että lapsi on paitsi täysiaikainen myös hyvin todennäköisesti jo täysikokoinenkin! Juhlistimme illalla hyviä uutisia vadelmakakulla :)

Olen huolen väistyttyä uskaltanut jälleen nauttia raskaudesta entiseen malliin. Huoli vauvan voinnista sai minut hetkeksi pettyneeksi itseeni ja omaan vartalooni (jos kroppani ei olekaan hoitanut hommaansa kunnolla tai jos olenkin onnistunut jotenkin vahingoittamaan lasta). Raskausajan hormonicocktail ei myöskään auttanut asiaa ja aloin myös pelätä vähän koko raskautta ja vauvan saapumista. Huomasin nimittäin kuvitelleeni vauvan ja vauva-arjen tietynlaiseksi ja se sai minut potemaan huonoa omaatuntoa: minusta tuntui kuin olisin asettanut lapselle jo vaatimuksia siitä, millainen hänen tulisi olla - terve ja reipas vastasyntynyt. Vaatimuksia vastasyntyneelle! Kuinka huono äiti olinkaan! Eikä toinen edes ole vielä syntynyt… M2:n kanssa juttelu auttoi ja muistin taas, että tämä on se sama vauva, jota olemme kohta 9 kuukautta odottaneet ja jonka jumppatuokioita olemme vatsanahan läpi seuranneet. Hän on aivan ihana ja rakas, aivan sama millä käyrällä sitä kasvetaan tai kehitytään. Olen siis takaisin onnellisessa odotusajassa kärsimättömänä ja innoissani. Näkisimmepä kohta* meidän rakkaan lapsemme! (*Mut ei vielä reiluun viikkoon, eihän!)