Täällä on erinomainen ruokahaluni ja tiheät vessakäynnit jatkuneet sitten viime postauksen. Uuttakin on tapahtunut ja blogimme hiljaiselo on johtunut paljon mm. siitä, että huomasimme muutama viikko sitten ihanan asunnon ja eksyttyämme esittelyyn ihastuimme siihen. Nyt vaikuttaa siltä, että pääsemme vapun jälkeen suunnittelemaan tulokkaan huonetta uuteen kotiimme!
Asunnonvaihdon ohella myös raskaus on edennyt tähän mennessä vaivattomasti. Olen yhä säästynyt pahoinvoinnilta ja muilta vaivoilta ja saanut nauttia pikkuhiljaa kasvavasta mahasta. Minulla on nyt jo käytössä pääasiassa vain äitiyshousuja, sillä muut eivät tunnu enää mukavilta päällä. Olin kuvitellut, että pärjäisin varsin pitkälle vanhoilla lökäfarkuillani, mutta yllätyksenä tuli, kuinka alhaalta raskausvatsa tosiaan alkaa. Pömppömahan päällä on ikävä pitää mitään kiristävää. Olenkin pakannut jo lähes kaikki farkkuni varastoon odottamaan ensi syksyä (vai milloin niihin voikaan seuraavan kerran realistisesti mahtua). En ole töissä kertonut kuin muutamille ihmisille syksyllä koittavasta äitiyslomastani, mutta kaipa vatsa alkaa kohta puhua puolestani.
Olen viime päivinä kovasti yrittänyt tunnustella, josko tuntisin sikiön liikkeitä. Jotain vellomista ja muljuntaa tunnen iltaisin selvästi, mutta näin ensikertalaisena en uskalla vannoa, että kyse on meidän viisitoistasenttisemme liikkeistä. Nämäkin (mahdollisesti mielikuvitukseni ja toiveideni aiheuttamat) tuntemukset ovat kuitenkin jo hymyilyttäneet ja saaneet raskauden ja lapsen tuntumaan yhä konkreettisemmalta.
Seuraava etappi odotuksessa on parin viikon kuluttua koittava rakenneultra, jota odotankin jo kärsimättömästi... Ensisijaisesti toivon kaiken olevan pienellä kunnossa, mutta todellakin haluan kuulla myös sukupuolen, jos se vain selviää!
3 kommenttia:
Kiva pieni pömppä :)
Ihana vauvamaha! Ja onpa jännittävää, jos parin viikon päästä selviää jo sukupuoli :) -J
Joo, maha alkaa jo tuntua oikeesti vauvamahalta! Tietty vielä sen saa helposti piiloon, mutta rakenneultran jälkeen taidan alkaa pitämään tiukempia paitoja ;)
Lähetä kommentti