maanantai 1. syyskuuta 2014

Laskettu aika, RV 40 + 0

memegenerator.net



”Laskettu aika! Yhtäkkiä se on käsillä, mutta missä viipyy vauva? Alle 5 vauvaa sadasta syntyy laskettuna päivänä.” Näin sanoo vau.fi-mobiilisovellus tällä päivämäärällä niille, joiden laskettu aika on tänään 1.9.

Raskaus on siis nyt kestänyt täydet 40 viikkoa ja vaikka perjantaina olimme jo toiveikkaita, ei mitään viikonlopun aikana tapahtunut. Lauantaina aamusta kellotimme keskimäärin 10 minuutin välein tulevia supistuksia, jotka toivat mukanaan kuukautiskipuja muistuttavaa jomotusta alavatsan ja -selän seudulle useamman tunnin ajan. Siinä vaiheesa kaavailimme suuntaavamme synnytyssairaalalle mahdollisesti jo saman päivän aikana. Mutta niin vain kävi, että supistukset menivät menojaan. Pitkistä kaupoilla ja sukulaisissa pyörimisistä huolimatta. Eikä vauva ole osoittanut ilmaantumisen merkkejä. Ei edes, vaikka M1:n toiveesta lähdimme eilen illalla 45 minuutin todella reippaalle lenkille. Sellaiselle, jollaista emme ole tehneet (yhdessä) kuukausiin.

Vahvuutemme on siis edelleen 2 + 0. Ja supistuksia tulee edelleen jatkuvalla syötöllä, useita tunnissa, tosin niitä kivuttomia. Olen tietenkin jo viikonlopun aikana googlaillut kuinka kauan ns. ennakoivia, kivuttomia supistuksia ihmisillä on ennen synnytystä tullut ja erilaisten variaatioiden kirjo on loputon. Lähinnä googlailun tuloksena olen saanut tietää, että joillakin näitä on tullut useamman viikon ja joillakin ovat enteilleet synnytyksen pikaista käynnistymistä.

Alun innostuksen jälkeen olemme jotenkuten pystyneet hillitsemään pahinta malttamattomuutta ja yrittäneet totutella ajatukseen, että vauva tulee kun tulee. Viimeistään kahden viikon päästä nyytin pitäisi olla täällä.

Tällainen nopea väliaikapäivitys siis tähän väliin. Näillä mennään.

3 kommenttia:

Maissi kirjoitti...

Kyllä se sieltä vielä tulee ulos! Ihanaa että pian pääsette tapaamaan uuden ihmisen.
Oon teidän blogia jo jonkin aikaa seurannut ja mahtavaa että olette jo loppusuoralla. Me vasta aloitellaan omaa matkaa.

m2 kirjoitti...

Kiitos kannustuksesta! :)
Aika tuntuu välillä matelevan ja välillä taas hämmästyy, että tosiaan ollaan jo loppusuoralla. Eiköhän pian jo jotain ala tapahtua.
Onnea teille!

Anonyymi kirjoitti...

Miten teille kävi? ��