sunnuntai 5. tammikuuta 2014

HCG

50watts.com
Torstaina soitimme klinikalle heti sen auettua lomien jälkeen ja kerroimme inseminaation onnistumisesta. He suosittelivat istukkahormoni hcg:n mittaamista vielä verestä. Kotona tehtävät raskaustestit mittaavat vain, onko hormonia vai ei, mutta verikokeella saadaan selvitettyä hormonin tarkka arvo. Riensin siis saman tien klinikalle verikokeisiin, jotta tulos saataisiin mahdollisesti vielä perjantaiksi. Hoitaja kertoi, että koska raskauteni oli torstaina noin viikolla 5+2 olisi hcg-hormonia oltava noin 2000-6000 mIU/ml. Perjantaina odottelimme soittoa ja kahta minuuttia ennen klinikan sulkeutumista puhelin soi. Hcg-arvo oli 3883, eli kaikki on siltä osin hyvin ja ainakin jotain on kohdussa tapahtunut! Mikäli hormonimäärä olisi ollut viitearvojen alarajoilla, olisi määrää mitattu viikon kuluttua uudelleen ja seurattu, onko arvo kuitenkin noussut riittävästi.

Varasimme ajan myös varhaisultraan. Ultra on 15.1. eli raskausviikolla 7 ja silloin pitäisi olla mahdollista nähdä alkion sydämensyke. Mietimme kyllä, menemmekö varhaisultraan lainkaan, mutta ajattelimme että mitä aikaisemmin saamme mahdollisista ongelmista kuulla, sen parempi. Se taitaa olla nyt seuraava etappi, jota odotella ja jännitellä. Jatkamme tietysti myös raskausoireiden eli tällä hetkellä lähinnä oireettomuuden tarkkailua.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea suuresti plussasta =) Juuri löysin tämän blogin ja mielenkiinnolla alan kyllä seuraamaan teidän odotusta. Tuohon varhaisultraan on pakko sanoa, että suosittelen suuresti. Me emme ensimmäisessä raskaudessa menneet ja saimmekin sitten suruksemme rv 12 kuulla että kyseessä onkin tuulimunaraskaus =( Mielummin tämän tiedon olisi viisi viikkoa aiemmin ottanut. Mutta nyt meillä vihdoin menossa 20+5 =)

m2 kirjoitti...

Hei, Kiitos kommentista ja onnitteluista! :) Kiva kuulla, että blogia luetaan.
Rv 7 alkoi meillä tänään ja huomenna aamulla suuntaamme varhaisultraan. Sen jälkeen on varmasti taas paljon uutta mielessä, josta varmasti kirjoittelemme blogiinkin.
Tsemppiä odotukseen teille! :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea teille! Me olemme vasta varaamassa aikaa klinikalle, mutta kesään mennessä toivottavasti raskaana. Ette ole kertoneet millä klinikalla olette käyneet. Onko kyseessä salaisuus vai saako sitä kysellä?

m2 kirjoitti...

Kiitos! :)
Klinikka ei ole salaisuus, vaikkemme olekaan sitä täällä mainostaneet. Olemme käyneet Fertinovassa ja olleet klinikkaan ja lääkäriin tyytyväisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Fertinovaa mekin oltiin mietitty jo pitkään ja tänään sain nyt varattua ajan ensi viikoksi. Kovasti jännittää :)Ensi viikolla ollaan sitten jo paljon fiksumpia, vaikka paljon ollaan otettu selvää jo etukäteen.
-Maissi

m2 kirjoitti...

Onnea projektiin! Muistan itse hyvin ensikäynnin jännityksen.. Siitä se lähtee.. :)